Anita Konkka * Kirjallisuussivut

Pariisissa_2.jpg (11243 bytes)

akonkka( at)mbnet.fi

Kirjailijan päiväkirja 2005
Kirjailijan päiväkirja 2004 

  Arkisto 1

   Arkisto 2

Kirjailijan   päiväkirja 2003


Kirjailijan päiväkirja 2002
   
Julkaisuluettelo  

Irti
   
Talvi Ravennassa
   
Hullun taivaassa
   
Kolme muistikirjaa
   
Halujen puutarha
   
Nainen unen peilissä
   
Rakkaus, kestävä kiusaus
   
Musta passi
   
Kirjallisuuslinkkejä

Nedstat Basic - Free web site statistics
Personal homepage website counter

 

Rakkaus.jpg (7334 bytes)

Rakkaus,kestävä kiusaus

Tammi 1997

Juhannustanssit ovat alkaneet joen toisella rannalla. Tanssilavan seinät on maalattu punamullalla, ikkunapuitteet ovat valkoiset, katto harmaata aaltopeltiä. Sammakoita enää ole eivätkä kukot laula kylällä, mutta tanssilava on. Siellä soivat samat kappaleet kuin nuoruudessani ja tuovat mieleen ikäviä muistoja. Miessolistin ääni kantaa tyynen veden yli. "Muita ole ei, yksi on, yksi jolta kirkkaimman hymyn sain". Solisti laulaa rakkauden kaipuuta tummalla äänellä. Se värähtelee nuoren naisen selkäytimessä, pehmentää hänen sydämensä ja saa hänet miehelle otolliseksi. Lehdessä luki, että tanssilavat palvelevat pariutumista ja lisääntymistä. Ilman niitä maaseutu autioituisi kokonaan. Artikkelin kirjoittaja sanoi myös, että jos ei ymmärrä tangoa, ei ymmärrä suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Minusta se on jotenkin iloton maisema, enimmäkseen sataa, on ikävä, sydän ja miehet käyvät nurkan takana ryyppäämässä pullon suusta taskulämmintä kossua, hyttyset syövät sääriä ja käsivarsia. Kauheata olisi olla nuori nainen ja kokea kaikki ne nöyryytykset uudelleen.

Kun olin nuori toivoin, että olisin vanha eikä tarvitsisi kärsiä alati uusiutuvia rakkauden tuskia, sitä poltetta. Tuntui kuin sisälihaksia olisi revitty luista irti ja kärvennetty liekinheittimellä. Miten sellaisessa tilassa voi keskittyä mihinkään järkevään, kuten tenttien lukemiseen ja tulevaisuuden järkiperäiseen suunnitteluun. Minä ajattelin, että tenttikausiksi pitäisi saada pillereitä jotka lievittäisivät sisäistä tuskaa ja kirkastaisivat aivot, tekisivät minusta levollisen, että jaksaisin istua lukusalissa kirkkaana kevätpäivänä pänttäämässä päähän väestötiedettä ja tilastomatematiikkaa. Sitä ei voinut kuin ravata kaduilla, kapakoissa, tansseissa ja suunnitella itsemurhaa lopullisena kivunlievityksenä. Krapulaa ja rakkaudentuskaa lievittämään ei ole keksitty pillereitä, vaikka ne ovat ihmiskunnan kaksi yleisintä vaivaa. Ne paranevat itsestään, ajan mukana, krapula paranee iltaan mennessä, rakkauden pahin tuskatila parissa kolmessa viikossa, tai sitten se muuttuu krooniseksi synkkyystilaksi. Rakkauskin laimenee iän myötä kuin migreenikohtaukset, jotka tulevat yhä harvemmin ja niin mietoina, että selviän niistä pelkällä aspiriinilla, kun ennen piti syödä clotamia.

Kirjoitan viestiä uniryhmälle, kerron että on juhannusaatto, keskiyölläkin on niin valoisaa, että näkee lukea ilman sähköä. Mutta kukaan ei ole niin hullu että lukisi juhannusyönä. Kaikki jotka kykenevät uhraavat lemmenjumalalle. Nuoret tytöt menettävät neitsyytensä ja lapsia siitetään enemmän kuin minään muuna vuoden yönä. Ne joilla ei ole miestä tekevät taikoja ja katsovat tulevaisuuteen. Tulevan miehen voi nähdä, jos piehtaroi alastomana ruispellossa, seisoo kolmen tien risteyksessä tai katsoo lähteen silmään. Hänet voi nähdä myös unessa, jos on kerännyt seitsemän lajia kukkia ja pannut ne tyynyn alle. Jotkut keräävät yhdeksän erilaista kukkaa, koska seitsemän on valehtelijan luku. Minä näin tulevan mieheni juhannustansseissa Vanhalla (ylioppilaiden ravintola Helsingissä), seuraavana juhannuksena menin kihloihin. Kihlajaiskuvassa näytän onnelliselta, minulla on kukkakimppu kädessä, hymyilen aurinkoisesti leikkimökin portailla tulevan mieheni vieressä. Seitsemän vuoden kuluttua onni oli kadonnut ja avioliitto hajonnut.

"Rakkaus on ikuisesti kestävä kiusaus", lausuu joku runoa radiossa. Juhannuksena kuuluu lausua rakkausrunoja, pääsiäisenä kärsimysrunoja. Kalliot murenevat pölyksi, kaupungit katoavat, planeettakunnat hajoavat, tähdet räjähtävät, mutta rakkaus pysyy, vakuuttaa runoilija. Hammassärkyä ja rakkautta on ollut aina ja tulee aina olemaankin, mutta hammassärystä on tehty vähemmän runoja, se kipu ei ole innostanut runoilemaan. Runoilijoita tulee myös aina olemaan, sillä jonkun on sanoiksi saatettava tämä yhä uudelleen uusiutuva hulluuskohtaus, joka valtaa mielen nuorena eikä hellitä otetta edes vanhana, vaikka hampaat ovat jo pudonneet. Vanhainkodissa koetaan vielä suuri viimeinen romanssi, ja mustasukkaisuuden repivät tunteet, kun samaa ihanasti kaljuuntunutta ja koukkuselkäistä vaaria rakastaa kymmenen muoria. Hän, vaari, on kukkona tunkiolla, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään, ja hänen koukkuselkänsä suortuu kuin joululaulussa konsanaan.

"Mikä minua vaivaa?

Mikä vaivaa kaikkia maailman ihmisiä?

Miksi ajattelen vain sinua?"

kysyy radiossa tuntematon, joka eli kuudennen dynastian aikana Kiinassa. Se on ikuinen kysymys, toistuva kuin auringon nousu ja lasku, kuin vuodenaikojen vaihtelu ( tuo säädyllinen runouden aihe, jonka isoäitikin olisi hyväksynyt). Jonain päivänä tuokin kyselijä on havahtunut ja hämmästynyt kun on huomannut, että hän ei ole ajatellut sitä naista/miestä tänään, vaikka päivä on jo illassa. Kaipaamisen kipu on alkanut lieventyä, tunteiden kielenkärki tunnustelee varovaisesti koloa josta kivun hammas on kiskaistu pois, ei ole enää särkyä, on vain kolo eikä siihen kasva ikinä uutta hammasta, ei tule ikinä uutta rakkautta, hän ajattelee, huokaisee, katsoo ikkunasta jokea ja miettii kaiken katoavaisuutta. Hän on helpottunut, että kärsimys on ohi. Nyt hän voi ruveta tekemään jotain järkevää. Jos hän on nainen, hän siivoaa komerot ja vie vuodevaatteita ulos. Hän tuulettaa petollisen rakastajan haju peitteestä pois, hän vaihtaa lakanat, hän aloittaa uuden kirkkaammin elämän, menee kirjastoon lainaa jooga-oppaan, henkisen kasvun oppaan ja kasvisruokakeittokirjan, sillä hänestä tuntuu että Elämässä täytyy olla jotain enemmän, jotain parempaa, hän ei vaan tiedä mitä se on. Hän ajattelee, että rakkaus on suurta huijausta. Ennemmin tai myöhemmin se paljastuu kaikille. Ei ihmisen ole pakko lisääntyä ja täyttää maata, eikö riitä että kärpäset ja apinat noudattavat Jumalan ensimmäistä käskyä. Hän ei lannistu, hän on urhea nainen. Hän on päättänyt muuttaa elämänsä ilman ihanaa miestä.

Mutta mitä tekee mies? Minulla ei ole aavistustakaan mitä hän tekee, kun rakkaus päästää hänet pitkän kidutuksen jälkeen vapaaksi, kun hän ei kokonaiseen päivään ole ajatellut naista joka jätti hänet. Joka sanoi hänelle: "minä olen kyllästynyt seksiin, olen kyllästynyt sinuun, en rakasta sinua enää. En saanut sinun kanssasi koskaan orgasmia. Sinä olet huono rakastaja, itseasiassa olet huonoin rakastaja joka minulla on koskaan ollut". Nainen joka on kyllästynyt mieheen, sanoo totuuden. Mies vaikenee, sillä mitä sanottavaa hänellä enää on. Kärsimykset jalostavat, sanotaan, mutta ei se näytä pitävän paikkaansa. Jaloja ihmisiä, etenkin miehiä, pitäisi olla tämä maa pullollaan, miehet kun ovat joutuneet kärsimään sodan, työttömyyden ja naisten takia, jotka haluavat olla itsenäisiä ja tasa-arvosia, kehittää itseään, löytää itsensä ja elää itselleen. Ehkä kärsivät miehet menevät keskikaljakuppilaan ja liottavat kärsimyksensä kaljaan. Jalouden pitäisi tiivistyä noissa kuppiloissa, en tiedä, kun en uskalla mennä sisään. Kerran yritin, mutta ovella tulvahti vastaan niin sankkana tupakansavu ja pimeys, että en päässyt sen lävitse. Pyrri-baaristakin peräännyin pikaisesti, kun alkoi tuntua siltä että kohta lentelevät pohjalaisten puukot.

© Anita Konkka

Up Anita Konkka ¤ Irti Talvi Ravennassa Hullun taivaassa Unikirja Kolme muistikirjaa Halujen puutarha Rakkaus Musta passi