Maaliskuu 2002

© Anita Konkka

mailto: akonkka@mbnet.fi

 

1.3.02

Sosiaalista elämää

Alkoi mullanvaihtokuukausi aurinkoisena. Taas on yön aikana tullut puhdasta lunta vastapäiselle kalliolle ilahduttamaan silmää. Viime aikoina olen ollut niin sosiaalinen, että en ole nähnyt tai en ole muistanut enkä ehtinyt kirjoittaa yhtään unta. Kolmen yön takaa muistan vain P:n mansikanpunaisen kokopuvun, kun hän tuli minua vastaan Munkkiniemen puistotiellä. Väri oli niin erikoinen, varsinkin hänen päällään että se jäi mieleen. Joku nuori keikarimainen mafiosomies voisi käyttää sellaista pukua, ei hän.

Helmikuun loppupuoli kului kotisivujen tekemisessä. Geocitiesien sivuja en saanut sellaisiksi kuin olisin halunnut. Tausta ja osa grafiikasta jäi pois. En keksinyt siitä miksi niin, varsinkin kun samanlainen tausta ja grafiikka onnistui megabaudin sivuilla. Eilen Yahoolta tuli ilmoitus, että he lopettavat ilmaissivuilta ftp-palvelun huhtikuun alussa. Jos maksaa sivuista noin 6 dollaria kuukaudessa, niin palvelu säilyy. Täytyy kai luopua Geocitiesin sivusta.

Toissapäivänä olin Anni Sumarin luona. Hänellä oli pieni "party" runokierroksen kunniaksi. Kutsuilla oli kaksi muutakin matkatoveria Nicolas Stockholm Kööpenhaminasta, Olli Heikkonen myös, hänen kanssaan kävin Mordvassa. He kolme ja yksi ruotsalainen lähtivät runokierrokselle Suomeen, matkaavat junassa kymmenen päivää. Kun tulin kutsuilta kotiin, kirjoitin Jacquesille vihdoinkin, ehdotin että eikä hän lähtisi toukokuussa Suomen ja Venäjän PENin kanssa Vladimiriin, Moskovan taakse.

Eilinen päivä meni Unelman juhlissa. Hän sai Kalevala-seuran ensimmäisen palkinnon 10 000 euroa ansioistaan kansanrunouden tutkija. Hänet oli kutsuttu Kalevala seuran vuosikokoukseen. Hän pyysi että myös tulisin sinne, mutta ei puhunut puhelimessa palkinnosta mitään. Se oli eilisen lehdessä, mutta en huomannut mitään. Uumoilin että jokin kunnianosoitus on tulossa, ei Kalevala-seura häntä olisi muuten Suomeen kutsunut.

SKS:n juhlasalissa kului koko iltapäivä, ensin vuosikokous ja sen jälkeen Aili Inkerin itkuvirret -kirjan julkistaminen. Mahdottoman paksu kirja joka maksoi 50 euroa, erikoistarjous vain eilen, muuten hinta on 80 euroa. Minä ostin, koska minua kiinnostaa inkeriläisten naisten runo- ja tunnemaailma. Kirjassa on englanninkieliset käännökset itkuvirien vieressä – hyvä sillä muuten en ymmärtäisi mitä virsissä sanotaan.

Tilaisuuden jälkeen menimme Elli-serkun luo illallista syömään. Minä ostin pullon samppanjaa juhlan kunniakasi. Arvi osti punaviiniä ruuan kanssa, ja itselleen jallua taskupulloksi. Siis, hänellä on edelleen alkoholiongelma. Minä luulin että se olisi ohi, kun hän muutti Suomeen, ja kaverit jäivät Petroskoihin. Hän sanoi, että suomalaisten miesten kanssa on vaikeata ystävystyä, naisten kanssa on helpompi. Sanoin, että hänen pitäisi harrastaa lätkää. Suomalaiset miehet osaavat olla ystäviä vain urheilun välityksellä. Oli paljon puhetta inkeriläisistä, inkeriläisyydestä, mitä se on ja millaista on tulla Venäjältä Suomeen, kun kulttuurierot ovat niin suuret etenkin ihmisten välisissä suhteissa, myös suhteessa rahaan ja menestykseen. Ei Venäjällä raha ole niin tärkeä asia kuin Suomessa, ei myöskään se miten ihmisen pärjää. Suomessa on älyttömästi kaikenlaisia sääntöjä ja kieltoja. Ja ihmistä mitataan ulkonaisten asioiden perusteella.

Paluumuuttajalle tulee ilman muuta shokki jonkin ajan kuluttua kun hän tajuaa miten kovaan yhteiskuntaan hän on muuttanut. Arvi kysyi Ellilä, miten tämä on sopeutunut. Elli sanoi sopeutuneensa hyvin, koska hän meni naimisiin suomalaisen kanssa.. Mutta Elli on muutenkin hyvin suomalainen temperamentiltaan, tullut porilaiseen isäänsä ja isoäitiinsä. Kysyin miten hän elää Suomessa, kun ei voi saada kansaneläkettä. Mutta hän saakin miehensä jälkeen leskeneläkettä, koska hänen miehensä kuoli työperäiseen sairauteen, eli asbestisyöpään. Hänen asiansa ovat siis hyvin, lapsenlapsetkin asuvat lähellä.

Eilisiltainen keskustelu ja seuranpito oli karjalasi-inkeriläisen vilkasta. Tunsin olevani omieni parissa. Arvilla, Unelmalla ja minulla on yhtä nopea ajatuksen juoksu. Mutta vilkkaasta seurustelu oli se seuraus, että en saanut yöllä unta.

2.3.02

Naiskirjailijat

Pyykkipäivä tänään. Samalla kun pyykkään mietin naiskirjailijan asemaa Suomessa. Täpläisiä mietteitä on tullut mieleen:.

1. Suomenkielessä ei ole sijaa naiselle - ei feminiinimuotoja - mikä ei tarkoita kielen tasa-arvoisuutta vaan sen maskuliinisuutta.

2. Siitä johtuen Suomen kirjallisuus on maskuliinista ( miesryhmät: seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas)

2. Vahvat naiskirjailijat - onko heitä? Naisten on kirjoitettava miesten tapaan, maskuliinisesti saavuttaakseen sijan kirjallisuudessa ( Minna Canth, Maria Jotuni)

3. Suomalainen naiskirjailija ansaitsee kirjailijan työllä 50%:iavähemmän kuin mieskirjailija, kun taas muilla ammattialoilla ero on "vain" 20 %:ia. Tämä kuvaa naiskirjailijan asemaa Suomessa paremmin kuin mikään muu.

4. Suomalaisen kirjallisuuden kymmenen vuoden välein ilmestyvä ranking-lista. naiskirjailijan on vaikeampi päästä sille kuin mieskirjailijan, jos hän kirjoittaa kuin nainen naisista. Jos kirjoittaa miehistä eli ns. suurista aiheista ( ei tunteista eikä unista) mahdollisuudet ovat paremmat.

5. Naiselle tyypilliset lajit - kirjeromaani, päiväkirjaromaani, omakuva - eivät ole kirjallisuuden suuria muotoja. kirjallisuuskritiikki ei ymmärrä "naisellisia" tapaa hahmottaa maailmaa. nainen kirjoittaa itseään, mies toimiaan.

6. Asenteet, kulttuuriympäristö ja kulttuuriperintö, tiedostamaton piilosovinismi. Naiskriitikotkin voivat olla tiedostamattaan piilosovinistisia.

Nämä mietteet liittyvät ensi torstaina pidettävään paneeliin jonka teemana on naiskirjallisuus. Minä olen yksi altavastaajista, muut ovat Anja Snellman, Päivi Tapola, Sara Heinämaa, puheenjohtajana Irina Krohn. Häneltä ei varmaan saa puheenvuoroa.

3.3.02

On sunnuntai, sataa lunta hiljakseen. Minulla on nyt paljon puhdasta pyykkiä, lattialla puhtaat matot. Eilen päivä kului siinä, kun juoksin pyykkituvan ja tietokoneen väliä. Luc, Anne Colin du Terrailin kumppani kirjoitti, että linkkini eivät toimi. Korjasin niitä samalla kun linkitin Annen sivut omien sivujeni kanssa. Luovuin turhasta yrityksestä vaihtaa Geocitisin sivujen teemaa. Geocities ei hyväksy teemanvaihtoja, eikä kuukauden kuluttua FTP-palvelun kautta lähettyjä tiedostoja, paitsi jos maksaa kuukausimaksua. Minun täytyy vaihtaa englanninkielisten sivujen palvelinta.

Viime yönä Moskovan tai Pietarin metroasemalla lippuautomaatista virtasi seteleitä, joita lapoin taskuihini. Rahaa oli kuin roskaa. Lopulta sain automaatista sen mitä akuutista sillä hetkellä tarvitsin matkantekoa varten eli lipun. Olisikohan unessa jokin syvällinen tarkoitus - eli ihminen saa sitä mitä ei tarvitse väärään aikaan. Rahaa ei ikinä tule silloin kun sitä tarvitsee.

Vihdoinkin sain kotisivut valmiiksi. Ensin ei ollut taustaa, sitten ei otsikoita, tai kuvan kohdalla oli tyhjä aukko. Lähetin englanninkieliset sivut uuteen osoitteeseen: http://koti.mbnet.fi/akonkka.

4.3.02

Nainen ja pesukone

Tämän päivän lehdestä luettua: "Naisten tunteenomainen side on tutkijoiden mielestä vahvin pesukoneen kanssa". Lause on ihan hullu yhteydestään irrotettuna. Yhteys on kodintekniikkamessut Berliinissä, ja kuluttajakysely kodinkoneista. Ranskalainen tutkija Pascal Weil sanoo, että alkukantaiset tunteet on yhdistettävissä teknologiaan. Tämä ei kai ole mikään uusi havainto. Ihmiset ovat aina rakastaneet teknisiä vempaimiaan. Minun tunteenomainen siteeni oli vahva edellisen sylimikroni kanssa. Se oli niin monilla matkoilla mukana, tein sillä niin monta käsikirjoitusta. Kirjoitin sillä sängyssä aamumuistiinpanoja. Uuden sylimikron kanssa ei ole syntynyt yhtä läheisestä suhdetta, eikä pöytäkoneen kanssa milloinkaan. Pöytäkone on pelkkä työväline. Pesukoneeseen minulla ei minkäänlaista suhdetta. Ei liioin pölyimurin kanssa.

Huonotapainen mies

Muistui mieleen pieni välikohtaus viime torstailta, Aili Nenolan Inkerin itkuvirret - kirjan julkistamistilaisuudesta. Sinne tuli myös eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. Virallisten puheiden jälkeen tarjottiin kuohuviiniä. Pekka Laaksonen ( Kalevala-seuran puheenjohtaja) esitteli Unelman Uosukaiselle. Muutamia ihmisiä seisoi Uosukaisen ympärillä keskustelemassa, minä seisoin Unelman vieressä, kun selkäni takaa rynni Eino Kiuru ( petroskoilainen folkloristi) halusi tyypilliseen neuvostotapaan päästä lähelle valtahenkilöä. Hän töni minut pois tieltään niin voimallisesti, että kouruviinilasistani pärskähti viini kasvoilleni. Hän ei pyytänyt edes anteeksi. Tärkeintä oli että hän pääsi Uosukaisen juttusille. Kiuru on inkeriläinen, mutta käyttäytyy yhtä huonosti kuin venäläinen mies.

Jacques vastaisi tänään, kun kysyin muutama päivä sitten lähtisikö hän Suomen Penin ja Venäjän penin kanssa Vladimiriin, 200 km Moskovasta itään, toukokuussa: 

I will be in Burkina Faso, alas, dear dear, in may. Too much too much, à peine le temps de rêver, comme c'est imbécile ! Je t'embrasse. jj

 Vastasin hänelle:

Dear JJ,
At 09:29 4.3.2002 +0800, you wrote:

à peine le temps de rêver, comme c'est imbécile !

A mon avis, c'est triste! J’ai peur de commancer le roman suivat, because I know that it is a long and dur process. And very lonely, because during the process I cannot do anything else but to write from morning till evening. I'll see nobody, I can read nothing, I just write and write like a madwoman, and my personal relationships will collapse. So I try to avoid to begin the writing . I do everything else - comme - just now I do obsessionly new Web-sites. Because my old server *Geocities. com * has informed me that they don't any more support free FTP- acces, I have put our dialogue on the new server. The address is: http://koti.mbnet.fi/akonkka/dialogue.htm *koti* means la maison en français. Tiens, my netname *akonkka* is almost palindromique! By the way, the next palindromique moment will be 21:12 pm at the 21/12 2112. My grand-grand children will be alive then. What do think if I put your photo on the new Web-page. I have a good photo about you reading poems at François Mauriac's place, Malagar. ( Is the name right?) And what do you do in July, 20 - August, 10. 2002? You would have a possibility at that time to do a little journey by train to Siberia, to Khanty-Mansiysk. The prize of the journey is about 1000 euros. I have not yet decided, if want to go there. I know that it will be un voyage très fatigant, de nombreuses jours et nuits dans le train, des événements inattendus, beaucoup de vodka, etc. With love Anita

 

6.3.02

Vain viisi naista päivässä

Hämärä muistikuva että H. oli unessa ja meillä oli siasta erimielisyyttä. Yhtään unikuvaa ei tule mieleen

Lehdestä luettua: "Irlannissa raiskataan vain viisi naista päivässä ja harva heistä tulee raskaaksi, joten ongelmaa liioitellaan", sanoi Paul O'Callghan, psykologian opiskelija Dublinista. Irlannissa äänestään taas abortista, ei sen sallimisesta, vaan siitä että abortin mahdollisuutta ei olisi enää edes insestin eikä raiskauksen kautta raskaaksi tulleilla, koska he eivät voisi enää uhata itsemurhalla. Asia kirjattaisiin perustuslakiin ja sen jälkeen Irlannissa voisi raskautensa keskeyttänyt raiskattu nainen saada 12 vuotta vankeutta, kun taas raiskaaja selviytyisi ehdonalaisella. Irlanti on avoimesti sovinistinen maa. Johtuu katolisen kirkon vaikutuksesta, sanotaan. Miten se siellä vaikuttaa yhä, mutta ei Ranskassa eikä Italiassa?

Lounasvierasta odotellessa. Ikkunan takana sataa räntää viistosti. Kadulla isoja vesilätäköitä. Kurjalta näyttää. Vieläkin vaivaa lievä päänsärky oikeassa ohimossa. Migreeninpoikanen. Sen takia en tarjoa lounasvieraalle siideriä väkevämpää. Illalla on Suomen Penin kokous ja sen jälkeen Rivetten elokuva arkistossa. Venäläisiä saa aina odottaa. nyt näyttää yksi venäläisen näköinen nainen tulevan pihaan. Saa nähdä onko se Katariina.

Se oli hän. Nykyään hän on Vremjan (Moscow Newsin) toimittaja, sen lisäksi että hän kääntää pohjoismaista kirjallisuutta ja tekee väitöskirjaa Pohjoismaiden kirjallisuudesta Venäjällä. Kun hän oli 15 vuotta sitten luonani, hän oli solakka nuori nainen. Nyt hän on samanlainen kuin venäläiset naiset  (vaikka onkin armenialainen) keski-ikäisinä, tuhti täti. Mutta kasvot samanlaiset kuin ennenkin. Sovittiin, että ollaan email- yhteydessä ja kun toukokuussa menen Moskovaan otan häneen yhteyttä.

7.3.02

Eilinen oli rasittava päivä. Iltapäivällä oli Katarina lounastamassa. Ruotsinkielen puhuminen kävi niin voimille, että hänen lähtönsä jälkeen nukahdin tunniksi. Illalla oli Suomen Penin kokous. Minut valittiin kolmeksi vuodeksi johtokuntaan. Ensimmäinen laatuaan tällainen johtokuntapaikka. kellekään ei ole tullut aikaisemmin mieleen kysyä haluaisinko tulla mukaan toimintaa. Nyt täytyy ruveta seuraaman maailman sananvapaustilannetta. asiasta tuli heti illalla sähköpotissa Intiasta. Nettimen -listalla kerrottiin että Arundhati Roi oli tuomittu eilen päiväksi vankilaan mielipiteidensä takia, lisäksi hän oli halventanut oikeutta puheillaan.

Pen-kokouksen jälkeen lähdin Kristinan kanssa elokuva-arkistoon katsomaan Rivetten elokuvaa Le Pont du Nordia. Se oli taas kahden naisen tarina. Vankilasta päässyt entinen terroristi ja paranoidissa harhoissa elävä "karatetyttö" kohtaavat Pariisin kaduilla. Elokuvassa ei ollut tällä kertaa yhtään kissaa, mutta sitä enemmän oli kivileijonia. Kaikilla leijonilla oli erilaiset ilmeet, jotkut näyttivät hurjilta, jotkut säyseiltä, melkeinpä lempeiltä. Minä muistan Pariisista vain sfinksipatsaita, en yhtään leijonaa.

Tänä iltana on paneelikeskustelu Juttutuvassa naiskirjallisuudesta otsikolla Vaiennettu historia. Keskustelua Päivi Tapolan kirjasta Äitini puutarhassa. Tilaisuudesta on ilmoitus Hesarin Minne mennä palstalla, jostain syystä nimeni on pudonnut pois keskustelujenluettelosta. No, sellaista tapahtuu. Eikä ensimmäistä kertaa. Iltapäivällä on kirjan julkistamistilaisuus, jonne olen luvannut mennä.

Lehdestä luettua: Naistuttavansa raiskannut mies tuomittiin pelkkään ehdolliseen. Tuomari ilmoitti tuntevansa syvää myötätuntoa miestä kohtaan. "Uhrille ei aiheutunut muuta vahinkoa kuin että hänet raiskattiin", korkeimman oikeuden tuomari Daniel Herbet totesi The Irish Times -lehden mukaan.

Tapaus X josta on ollut paljon puhetta eilen päättyneen vaalikampanjan mukaan, oli 14 vuotias tyttö joka tuli raskaaksi vuonna 1992, kun perhetuttu oli käyttänyt häntä hyväkseen monta vuotta. Tytöllä ei ollut oikeutta aborttiin, mutta Korkein oikeus luvan, kun tyttö uhkasi itsemurhalla. Tästä eilen äännesettiin, että voiko abortin saada uhkaamalla itsemurhalla.

9.3.02

Rauhattomia unia yöllä. Isä rähjäsi apulaisenhuoneessa ja stumppasi tupakkansa minun otsaani. Myöhemmin uhkasi sota Espanjan kanssa ja taivaalla lensi sotakoneita. Eilen ei tapahtunut mitään sellaista mikä olisi saanut alitajunnan liikehtimään levottomasti. Kävin kirjastossa, lainasin Riina Katajavuoren uudet runot. Sitten lähdin kaupunkiin, ostin Alisalle viisikielisen kanteleen viritysavaimen. Menin Kristinan luo. Olimme sopineet että käymme kävelemässä iltapäivällä, kun aurinkokin paistaa. Kävelyreitin varrella oli posti ja sen vieressä Inkeri-keskus. Käytiin vilkaisemassa millaiselta sieltä näytti. pari apean näköistä inkeriläistä istui käytävällä lukemassa lehtiä. Yksi pulska inkeriläisen näköinen nainen tuli portaissa vastaan. Käveltiin Käpylään ja käytiin siellä kirjastossa. Lainasin Djuna Barnesin Yömetsän. Käytävän seinällä, hämärässä paikassa, lukitun oven takana oli seinällä äitini fresko, jonka mallina olin ollut minä ja Urho. Huono paikka freskolle, eihän sitä kukaan sieltä näe. Minä luulin, että Käpylän kirjastossa olisi ollut äidin fresko "Taitelija ja hänen kissansa". Koskahan saan itsestäni niin paljon irti, että soitan kaupungin taidekokoelmiin ja kysyn, missä se taulu on.

Käärmeunista

Kun tulin kotiin, sähköpostia oli tullut niin paljon, että en jaksanut lukea, en viitsinyt edes vilkaista niitä. Joku informaatioanalyytikko ( bittimonitori?) kyseli , mitä merkitsee käärmeet unissa. Hän ei kertonut mitään itsestään, ainoastaan firmansa nimen. Sillä tiedolla ei unia tulkita. Kirjoitin hänelle:

Hei Virpi,
En osaa sanoa, miksi käärmeet tulevat sinun unisiisi, koska en tunne sinua, en tiedä elämäntilannettasi, en ikääsi, en millaisessa yhteydessä käärmeet esiintyvät, minkä näköisiä ne ovat, missä kunnossa ne ovat, jne. Ja ennen kaikkea mitä ne merkitsevät sinulle. Tietysti on hätkähdyttävää nähdä käärme niin unissa kuin todellisuudessakin. Tietäisivätpä käärmeet mitä kaikkea ihmiset ovat lastanneet niiden kannettaviksi. Joillekin ne ovat kaiken pahuuden ja kavaluuden symboleja, toisille taas viisauden, uudistumisen, luovuuden ( siis myös seksuaalisuuden) ja muutoksen vertauskuvia. Ehkä olet sellaisessa elämänvaiheessa, että jokin sinussa etsii muutosta, mihin sinun on vaikea suostua, ja siksi käärmeet tulevat painajaisina. Koska en ole selvännäkijä en todellakaan osaa vastata kysymykseesi. En muuten osaa tulkita omiakaan unia, mutta aina kun näen käärmeen, tiedän että jotain tärkeätä on tapahtumassa sisäisessä elämässä, sillä unikäärmeisiin sisältyy paljon muutosenergiaa.

Naisten töistä

16-osaisen naisen elämää kuvaavan kirjan ensimmäinen osa: Ikkunanpesu. Miten pesin työhuoneen ikkunan toissapäivänä ja katselin sitten sen lävitse kirkastunutta maisemaa. Muistan että isoäiti paini ikkunoiden huuhteluveteen etikkaa. Se kirkasti ikkunoita ja haisi huoneissa. Sanomalehti on vieläkin ylittämätön väline ikkunalasin kuivaamisessa. Äiti ei pessyt ikkunoita. Ei niitä tarvinnut pestä joka vuosi koska asuimme viidennessä kerroksessa eivätkä ne pölyttyneet yhtä nopeasti kuin ensimmäisessä kerroksessa. Meillä kävi siivooja kaksi kertaa vuodessa tekemässä suursiivouksen. Ennen hänen tuloaan äiti siivosi hurjasti. Siivooja vei kaikki talvivaatteet ulos ja harjasi ne huolellisesti, kaikki saumat, kaikki taskut käännettiin nurin. Myös isoäiti teki samoin. Samojen taskujen käänteissä oli pölyä jossa koit toukat viihtyivät. Koiden takia komeroihin ripustettiin naftaliinipusseja. Kotona haisi samalta kuin museossa.

Harmin paikka. Rikoin pienen pressopannuni. se putosi tiskipöydältä ja lasi särkyi. Viime aikoina olen särkenyt astioita vahingossa. Vai ovatko ne vahinkoja. Freudin mukaan mikään ei ole vahinko, eikä sattuma. Kytevää aggressiivisuutta? Se näkyy myös unissa: sota uhkaamassa ja isä joka stumppaa tupakan otsaan. En voi syyttää edes miessuhdetta, kun ei sellaista ole. Jotenka lähden Haagan kirjastoon hakemaan Tuuve Aron novelleja, kahlaaman nuoskassa lumessa. Sitä on tullut paljon yön aikana. Pihalle on aamupäivällä ilmestynyt lumiukko, jola on pitkä porkkananenä. Lapsuuden iloja, lumiukkojen ja -linnojen rakentaminen.

Satoi solkenaan ( housun lahkeet ja takin lieve kastuivat) kun kävelin Haagaan. Hyödyllinen käynti kirjastossa, ostin kolmella eurolla kolme kirjaa: Setonin Eläinten sankareita, joka oli yksi mielikirjoistani lapsena, Doris Lessingin kirjan Kissamaista ja D.H. Lawrencen romaanin The Black Book, jota en ole lukenut aikaisemmin. Niiden lisäksi lainasin Tuuve Aron Harmia lämpöpatterista ( lyhytproosaa) Jean Rhysin Siintää Sargassomeri ja Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapito.

10.3.03

Pirsigin kirja on tylsä siitä yksinkertaisesta syystä, että se mies saarnaa tosikkomaisesti. Kaikki saarnamiehet ilman huumoria on minusta kavahduttavia, ja varsinkin jos he ovat löytäneet totuuden. Mutta amerikkalaisiin miehiin kirja on tehnyt suuren vaikutuksen. koska sitä on siellä myyty 2 miljoonaa kappaletta. Sen totuus on sillä tavalla yksinkertaista, että se ei häiritse miespuolisia lukijoita. Minä olen lukenut sitä 130 sivua, lukematta on yli 300 sivua. Ymmärrän kyllä miksi kirja tenhosi 19-vuotiaaseen Jimiin, hän on siinä iässä jolloin etsitään totuutta. Mutta entäs 47-vuotias Robert ? Hän on siinä iässä jolloin haikaillaan mennyttä nuoruutta, sen illuusionääristä vapautta. Moottoripyörä on vapauden symboli. En ole ajanut moottoripyörää, mutta olen ajanut moottoripyörällä, istunut takapakkarilla, moottoripyörä oli punainen Jawa 600-piikkinen, ellen muista väärin. Ehkä se olikin vain 250-piikkinen, koska se oli aika pieni kone. Sen omisti haagalainen pärinäpoika jonka nimi oli Rede, Reino jotain. Hän oli ammattikoululainen, eikä siis sopivaa seuraa minulle, koska minä olin oppikoululainen. Hänellä oli mustanahkatakki ja punainen huivikaulassa. Meillä ei ollut yhteispuheenaihetta, sillä hänen intohimonsa olivat moottoripyörät ja minun olivat kirjat. Suhde ei kestänyt kauan. Häneltä sain ensisuudelmani ja minusta se oli pahanmakuinen. Hänestä tuli sen jälkeen vastenmielinen, ei edes moottoripyörällä ajamisen hurma saanut minua jatkamaan seurustelua.

11.3.02

Onni

Mikä aamu! Kello kuudelta kissa rupeaa raapimaan lipastoa sänkyni vieressä (uusin konsti herättää minut), seitsemältä alkaa pöristä sähköpora jossakin. Kahdeksalta pärinä loppuu, mutta nukkumisesta ei tule enää mitään. Yökin on ollut levoton. Tapahtui naisenmurha, johon minä en osallistunut, mutta seurasin sivusta. Nainen oli lihava ja ruma. sama nainen esiintyi eilisiltaisessa elokuvassa Onni, ( amerikkalaista independent-tuotantoa). Elokuvassa pantiin läskiksi amerikkalainen romanttisen rakkauden ja perheonnen kuva. Mitä romanttinen rakkaus tosiasiassa on ja mihin se johtaa. Mutta, mutta oliko kyse rakkaudesta ollenkaan. Ihmiset olivat yksinäisiä ja kaipasivat toistensa luo, seksi riivasi heitä - onnellisella ihmisellähän täytyy olla tasapainoinen seksielämä ja se oikea seksikumppani. Kunnolliseen näköisellä psykiatri-isällä oli kolme lasta ja kaunis vaimo kotona - oikea amerikkalaisen perhe-elämän klisee, mutta mies näki väkivaltaunia, joissa ampui pariskuntia, ja oli pedofiili. Elokuvan kliseet olivat tarkoituksellisia ylilyöntejä. Nörttimies oli niin nörtti, ettei hän saanut naisia ja hänen piti soittaa runkkupuheluita tuntemattomille naisille, kaamean onneton ja yksinäinen mies. Sellaisia ne kai ne kaikki ovat, nekin jotka ovat joskus soittaneet minun puhelinnumerooni. Naisessa saavat aikaan vain yököttävän olon, kun ne tyydyttävät tarpeitaan korvaan. Venäläinen mies oli huvittavin tyyppi, vaimonhakkaaja ja varas ja hänen vaimonsa pullea vaaleaverikkö, jolla on liian kireät vaatteet ja ylimeikatut kasvot. Ohjaajalla tai käsikirjoituksentekijällä on täytynyt olla jotain tietoa venäläisten miesten seksitavoista - että ne pomppaavat sängystä ylös heti kun ovat hommansa hoitaneet ja häipyvät ovesta ulos, mukana tytön stereot ja kitara, kuten elokuvan taksikuski Vladilla.

Lähes kaikki elokuvan henkilöt - lukuun ottamatta tyttöä jolta Vlad varasti kitaran ja stereot, olivat niin vastenmielisiä, että olisin unessa voinut tapaa heistä kenet tahansa, mutta tapettu oli elokuvan ylilihava miehentappajanainen, joka pelkäsi hysteerisesti seksiä ja kaipasi rakkautta. Kun nysänkokoinen talon ovivahti raiskasi hänet keittiön lattialle, hän niksautti mieheltä niskat nurin aktin jälkeen, paloitteli miehen ja pani kappaleet jääkaappiin. Hänet minä tapoin yöllä, tai siis minun apuminäni. Se tapahtui saaressa joka muistutti Seurasaarta. En nähnyt tappamista enkä ruumista, mutta nainen oli kadonnut ja metsärinteeseen oli ilmestynyt multakumpu jota hänen seuralaisensa parhaillaan peittelivät.

Tulipa siitä elokuvasta juttua. Mutta pitkästä aikaa se on ollut telkkarielokuva joka on minua sävähdyttänyt. Jotain hyvin totta siinä oli, vaikka se olikin niin vastenmielinen.

Päivän aforismi : Totuus on vastenmielistä.

12.3.

Kello on puoli kymmenen. Nyt rupean töihin. Ei vielä täyttä kirjoittamista, vaan aineiston etsimistä ja järjestelyä, henkilöiden kehittelyä. He kaikki ovat minun heijastuksiani, tavalla tai toisella. Tietokoneen ruutu on kuin peili. Mutta se ei heijasta kuvia, vaan sanoja. Täyteen kirjoitettu peili. Onko se persoonallisuuden pirstoutumista, kun jakaudun kuudeksitoista tai kolmeksitoista henkilöksi?

Kartan reunalla. Judith joka ei ole kirjan henkilö, kirjoittaa että hän nauttii elämästä kartan reunalla. Hän on entinen näyttelijätär. Jos maapallo on pyöreä, niin missä on kartan reuna. Tiedän että Judithille se on metafora, joka kuvaa hänen nykyistä elämäänsä, ja minä pidän siitä metaforasta. kartan reunalla voi elää vaikka eläisi keskellä New Yorkia.

Triviaalisuus

Kun join päiväkahvia ( pieni pressopannu on taas kunnossa, ostin uuden lasin siihen eilen!) silmäilin samalla Lawrence Durrelin kirjaa The Black Book, löysin mielenkiintoisen lauseen: "His face is a sort of diary on which every triviality of the daily life is written." Minä haluaisin kirjoittaa sellaisen yhden päivän romaanin, johon olisi kirjoitettu kaikki sen päivän trivialiteetit, sellaiset tapahtumat joita tuskin huomaa tekevänsä, koska ne ovat niin automaattisia.

Radiouutisissa kerrotaan, että Suomessa on puhelimia enemmän kuin ihmisiä. Puhelimia oli 1800-luvun lopussa niin paljon, että eräs englantilainen matkailija ihmetteli asiaa.

14.3.02

Aamupäivä kului siinä, että kirjoitin Catherinelle ja tulostin hänelle Tiedotuskeskuksen apurahakaavakkeita suomeksi ja englanniksi. Piti toimia nopeasti eli kysyä haluaako hän kääntää Mustan passin ranskaksi. Lähetin kirjan hänelle lähes vuosi sitten enkä ole kuullut siitä sen koommin. Eilen olin Tiedotuskeskuksessa Iris Schwankin kutsumana. Hän on lähdössä Pariisin kirjamessuille ja haluaisi antaa Mustan passin Anne Collin du Terrailille, ellei Catherine ota sitä kääntääkseen. Hän pitää Catherinea lahjakkaana kääntäjänä. Mutta Catherinen ongelma on se, että hänellä ei ole suhteita kustantajiin kuten Annella.

Tämän touhuamisen jälkeen täytyy ruveta päivän töihin. En vieläkään ole löytänyt sitä diskettiä, jossa on D:n kirjeitä. Olenko minä nähnyt vain unta hänen kirjeistään. Vai onko sellainen disketti ollut olemassa ja sitten hukkunut salaperäisesti kuten tärkeille pikkutavaroille niin usein käy.

Oikea mies

Luen irlantilaisen Nuala O'Faolain muistelemakirjaa Tunnenko minä teidät? Hänen nuoruutensa Irlannissa oli yhtä kauheata kuin minun nuoruuteni täällä Suomessa. Paljon ´yhtymäkohtia. Raskaudenpelko ja hinku päästä avioliittoon, että ei tarvitsi tuntea syyllisyyttä sukupuolisuutensa takia. Nuorten miesten tökeryys. Täydellinen sumussa eläminen. Näin Nuala:

"Että olin valmistautunut koko aikuisikäni kotirouvaksi -etsinyt miestä, rakkautta, oikeata miestä jota rakastaa ja jolta saada rakkautta ja jonka kanssa hankkia lapsia - ilman että kuitenkaan halusi kotirouvaksi. Näin seksismin toimivan kaikkialla yhteiskunnassa; kun ihminen on tajunnut sen, hän ei voi enää ummistaa silmiään. En kuitenkaan tiedostanut lainkaan, kuinka johdonmukaisesti vieritin vastuun henkilökohtaisesta onnestani miehille. Jos minulta olisi kysytty, miksi olin niin usein onneton, olisin vastannut: Ai, minulta menee huonosti sen ja sen miehen kanssa." (s.144)

Tämä on niin tuttua jokaiselle naiselle: jos vain olisin naimisissa oikean miehen kanssa, olisin onnellinen.

15.3.02

Ja tämä on varmasti vielä tutumpaa, että kun kevätaurinko alkaa paistaa huoneisiin, kaikki näyttää hirveän rähjäiseltä ja likaiselta. Jokainen pölyhitunen erottuu, ja leivänmurut keittiön lattialla. Siivoaminen jatkuu, vaikka valtiot katoaisivat, kuten Jugoslavia josta tulee nyt Serbia-Montenegro - ainakin kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen kumppanit voivat purkaa liittonsa, jos eivät ole osanneet elää toistensa kanssa.

Vasemmassa ohimossa lievä migreeninpoikanen. Mutta ei haittaa. Takaisin töihin! En ole vieläkään löytänyt sitä kirjettä, missä D. kertoo juoposta isästään ja kamalasta äidistään. Vai oliko se päinvastoin: äiti on juoppo ja isä kamala. Irlantilais-isä on joko juoppo tai hurskas, tai molempia yhtä aikaa mikä on tyttären kannalta kamalin yhdistelmä. Irlantilaisilla miehillä on jumalattoman huono itsetunto, juopottelu johtuu varmaankin siitä, että he ovat verranneet itseään liikaa englantilaismiehiin, jotka (ainakin jotkut) ovat tehneet muutakin kuin valtavan joukon lapsia. Suomalaismiehissä on samaa alemmuudentunnetta, varmaan peräisin Ruotsin vallan ajoilta.

16.3.02

Huono onni

Varsinainen huonon onnen päivä. Hukkasin 20 euroa ostarissa  (toivottavasti sen löytää joku jolla on rahantarve), myöhästyin bussista jolla olin olisi pitänyt mennä Helkan äidin hautajaisiin Nurmijärvelle, ja sitten kuulin naapurilta, että tässä talossa on osa asunnoista myynnissä. Toinen osa, eli se jonka omistaa Leipurien liitto, ei ole myynnissä. Minä en tiedä kuka omistaa minun asuntoni, leipurit vai ne toiset. En tosin ole saanut mitään ilmoitusta, että asuntoni olisi pantu myyntiin. Ei ole käynyt ostajia katsomassa. Yläkerrasta muutti nuori mies pois pari viikkoa sitten. Mitä vielä ehtii tapahtua tänään, kun kaikki tämä tapahtui kello yhteen mennessä. Edestakainen kävely Hämeenlinnantien varteen aiheutit sen että nyt vatsa mouruaa nälkäisenä. Hautajaisissa se olisi saanut syödäkseen. ne olisivat olleet kunnolliset - tai kunnialliset kuten Helkan äiti toivoi - karjalaiset ruokahautajaiset. Vainajaa olisi saanut käydä katsomassa eli jättämässä jäähyväiset, ortodoksien tapaan, ennen siunaustilaisuuden alkua. Toivottavasti Helka ei pane kauhean pahakseen, että myöhästyin hautajaisista. Vien hänelle huomenna, jos hän tulee kaupunkiin, valkoisen liljan joka oli tarkoitettu hänen äitivainajalleen.

Eilisen päivän lehdestä: Siveyspoliisi esti palokunnan pelastamasta 15 koulutyttöä koulupalosta, koska tytöt eivät olleet asianmukaisesti pukeutuneita , heiltä puuttui hunnut ja peittävä pitkä mekko - miksi sitä nyt sanotaankaan. Idioottimaista! Miten tuonkin muslimimiehen päässä liikkui! Kuolkoot tytöt, ettei vain kukaan näkisi heitä siveettömissä asusteissa, eli alusvaatteissa.

18.3.02

Asuntohuolet toistaiseksi ohi. Soitin tänään Interavantin toimistoon ja kysyin kuka omistaa minun asuntoni. Sen omistaa Leipurien liitto, joka ei myy asuntoja. Helpottava tieto. Interavanti sen sijaan myy. Taloon on jo muuttanut uusia asunnon omistajia. He ovat aloittaneet kodinkunnostustyöt,. Tällä hetkellä he taitavat irrottaa pattereita seinästä, kuuluu sellaista kolinaa. Ja jossakin jyristään ja hakataan koloja seinään. Tällaista tulee kai jatkumaan monta kuukautta.

19.2.03

Myrskyisä yö. Laiva katosi alta ja rantaan piti uida hirmuliskon kokoisten aaltojen lävitse. Tämä oli seurausta siitä, että katselin illalla puolihuolimattomasti Titanic- elokuvaa. Elokuvassa oli liikaa efektejä, liian vähän sisäistä sisältöä. Tyypillinen Hollywood-elokuva.

Unista ja psykiatreista

Ennen yölliset myrskyt ennakoivat tunnemyrskyjä hereillä. Nyt ei ole miessuhdetta joka aiheuttaisi sellaisia myrskyjä. Aamulla mietiskelin sängyssä, miksi psykiatrit ovat kiinnostuneita unista. Tuli mieleen, että uniennäkijä helpottaa heidän työtään. Pääsevät katsomaan mielen maisemaa ihan ilmaiseksi. Kun he kyselevät unen yksityiskohdista, he saavat paljon hyödyllistä tietoa potilaansa menneisyydestä - he saavat ikään kuin kartan jonka avulla voi suunnistaa mielen maisemassaan ja välttää pahimpia paikkoja. Sellaiset potilaat ovat paljon hankalampia jotka eivät näe unia, tai eivät muista niitä. Voi olla että he eivät muista muustakaan elämästään mitään merkittävää. Psykiatri tuntee itsensä kuivaksi ja hedelmättömäksi, kun terapia ei etene. Sitten kun potilas näkee ensimmäisen unensa, psykiatri riemastuu ja tuntee sen melkeinpä omaksi ansiokseen. Vihdoinkin jokin elonmerkki potilaan sielussa. Hyvin vähän voi auttaa sellaista ihmistä joka ei näe unia. Ja siksi psykiatri tuntee itsensä turhautuneeksi tällaisten potilaiden kanssa.

Päivän pohdinta: Onkohan sielu laajempi kuin ruumis? Ulottuuko se ruumiin rajojen ulkopuolelle? Voiko ihmisten välillä on sielullista kommunikaatiota ilman sanoja? Jotkut sanovat näkevänsä ihmisten aurat. Ovatko aurat sielua vai sielun säteilyä? Kuvissa pyhät miehet ja naiset säteilevät. Heillä on sädekehä pään ympärillä, joskus se on koko ruumiin ympärillä. He säteilevät valoa. Pahat miehet ja naiset säteilevät sitten tietysti pimeyttä.

20.3.02

Henkisestä rakkaudesta

Join päiväkahvia ja luin kappaleen Baudelairen kirjoitusta Flaubertista. Hän käsitteli lyhyesti madame Bovary -oikeudenkäyntiä. Minun ajatukseni kiinnittyivät lauseeseen:... yhteiskunnan silmittömään ahneuteen sen tyystin kiellettyä henkisen rakkauden merkityksen... ( s.86 Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia) Joko 1800-luvun Ranskassa henkinen rakkaus oli yhtä kiellettyä ( tai väheksyttyä) kuin se on nykyään? Vai käsitinkö minä jotain väärin. Jos joku uskaltaa puhua henkisestä rakkaudesta häntä pidetään naurettavan vanhanaikaisena, tai höpsähtäneenä romantikkona. Sänkyyn vaan ja heti!

21.3.02

 Viime aikoina olen ollut kovasti liikkeellä unissani. Kahtena yönä lähdössä Italiaan, kolmantena käynyt Pietarissa ja nyt olin Reykjavikissa. Siellä minulla ei ole tapana käydä unissani. Ei kiehdo kaukainen kylmä maa eivätkä Islannin saagat. Tapasin kirjallisuusjunatuttavan Einar Örn Gunnarsonin lentoasemalla Hän on se kirjailija, joka huuteli humalassa, kun kirjallisuusjuna saapui Moskovan asemalle, että "love I you Moscow" ja pääsi moskovalaisen lehden etusivulle. Otsikkona oli "Juoppojuna saapui Moskovaan". Onko unella jotain tekemistä sen kanssa, että en ole vieläkään vastannut moskovalaisen lehden haastattelukysymyksiin? En tiedä mikä jarruttaa kun en saa sitä tehtyä. Ei se ole kielestä kiinni, koska saan vastata englanniksi. Minusta on vain niin vaivalloista vastata mm kysymykseen: miksi minä kirjoitan. Tiedänkö sitä edes suomeksi.

Päivän kysymys: Tuleeko ääni korvaan vai meneekö korva ääneen?

Päivän draama:Ikävää postia tulossa Leipurien liitolta. Saanti-ilmoitus tipahti postiluukusta. Tavalliset vuokrankorotukset eivät tule sillä tavalla. Epäilen pahinta. Että sieltä tulee häätömääräys. Leipurien liitto onkin päättänyt myydä asunnon. Ilmankos Interavantin nainen oli kumman lyhytsanainen, kun soitin hänelle maanantaina ja kysyin tilannetta. Täytyy lähteä postiin. Tapaan siellä varmaan naapureita, jotka ovat yhtä järkyttyneitä kuin minä. Yksi ja toinen naapuri näyttää lähtevän postiin päin.

Se oli vuokrankorotus. Lokakuun alusta lähtien vuokra on 631 eur/kk (eli 3.751,75 mk/kk) Yli puolet apurahasta menee vuokraan! Tapasin muutaman naapurin matkalla postiin. Kaikilla oli yhtä epämiellyttävä olo kuin minulla, kun he saivat saanti-ilmoituksen. Yksi rouva sanoi että sydäntä alkoi hakata. Hän oli varma, että se on irtisanomisilmoitus.

22.3.02

Suomalainen identiteetti

Radiouutisten mukaan sisäministeri Itälä ( kok) aikoo tuoda eduskuntaan myöhemmin keväällä lakimuutosehdotuksen, jonka mukaan inkeriläisillä paluumuuttajilla pitää olla suomalainen identiteetti ja riittävä kielitaito. Kuinka hitossa Venäjällä kasvaneella, koulunsa käyneellä ja eläneellä voi olla suomalainen identiteetti. ja mitä ylipäänsä tarkoitetaan suomalaisella identiteetillä? Mikä se on? Miten hallitus määrittelee suomalaisen identiteetin? Onko se sitä, että kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, äänestää demareita tai kokoomusta, on lukenut Tuntemattoman sotilaan, tietää kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä, harrastaa jotain urheilulajia, puhuu suomea tai ruotsia.

25.3.02

Taas muuttouni, mutta todellisuudessa en muuta minnekään. se selvisi viime viikolla. Merkinnee sisäistä muutosta, liikkumista, siirtoa ( move) Siirryn eteenpäin, tai taaksepäin. Miten sen nyt ottaa. Shakkilaudalla voi siirtyä moneen suuntaan. Ikävä että aika liikkuu niin nopeasti. Tänään on taas maanantai, aurinko paistaa ja häikäisee. Seuraavan kirjan nimi(ehdotus) Seuraava siirto.

Miesten outoja seksitapoja

Eilisiltana mietin, että ihminen tunne selkäänsä, koska ei näe sitä. Minkähän näköinen minä olen selkäpuolelta, varmaankin paljon nuoremman näköinen, koska yksi mies seurasi minua puiden välissä, kun kävelin eilen talin vanhaa tietä pitkin ( se tie jolla lapsuudessani vaani hiekkapussimies). Oksa risahti, minä käännyin katsomaan. Näin nuorehkon tummahkon miehen jonka silmissä itsepaljastajan jännittynyt katse kun se vaani hetkeä jolloin voisi paljastaa itsensä. Se näki että olen vanha nainen ja lakkasi seuraamasta minua. Miehillä on niin kummia seksitapoja. Mahtavat kärsiä seksistä vielä enemmän kuin naiset. Pedofiilikin tietää varmasti mikä skandaali paljastumisesta seuraa, mutta ei voi lopettaa.

 26.3.02

Päivä alkaa tahmeasti, johtuu tylsästä asumishuoliunesta. Asunto kyllä löytyi mutta se oli täynnä rumia huonekaluja. ainoa hyvä puoli oli että siellä oli pikkulapsen matkasänky eikä siellä tarvinnut asua kuukautta pitempään. Ei mitenkään inspiroiva uni. Rupesin illalla lukemaan Pirsigin Lilaa, jota kaksi uniryhmän miestä kehui. Miehet pitävät kirjoista, joissa on asiaa tai toimintaa. Pirsigin kirjassa on "asiaa". Hän saarnaa tällä kertaa intiaanien asiaa. Hänen kuvailujensa perusteella päättelen, että suomalaismiehet ovat samanlaisia kuin intiaanit - vaiteliaita, puhuvat vain silloin kun on jonain sanottavaa, käytännön miehiä," joilla ei esiinny taiteellisen ilmaisun vaatimaa mielikuvitusta". Pyrkivät tukahduttamaan tunteensa, kun suuttuvat. seksuaalisesti turhautuneita ja masokistisia, mutta eivät neuroottisia, pystyvät lämpimiin ihmissuhteisiin, eivät huikentelevaisia , vaan kypsiä, tyyniä rauhallisia, väkivaltaisia humalassa jne.

 28.3.02

Syyllisyys

Alitajunta askartelee edelleen syyllisyysongelman parissa: saako lapsi olla parempi kuin vanhempansa ja mitä siitä seuraa? Kestävätkö vanhemmat sen, entä kestääkö lapsi? Rupeaako hän mitätöimään omia lahjojaan sen takia, että pelkää vanhempien kostoa, vaikka vanhemmat olisivat vainaita jo. Ei siis uskalla levittää siipiään ja lentää. Ei uskalla käyttää aarretta joka haudattu maahan - kuin leiviskä! Tai jos käyttää sitä, niin pelkää kaiken aikaa että se on vaarallista. Ryöstäjät hyökkäävät kimppuun. Ja niin hän pienentää itsensä, etenkin jos hän on naistaitelija. ( kirjoitin ensin naiteilija). Miksi tämä problematiikka on nyt niin ajankohtaista, että sitä täytyy käsitellä monessa unessa? H:n aikana kutistin itseäni vaistomaisesti. kesti kauan ennen kuin huomasin sen, että minua pelottaa olla samana syksynä kirjamarkkinoilla hänen kanssaan, jos vaikka minun kirjani saisi paremmat arvostelut kuin hänen kirjansa - koska tuntui että se suututtaa häntä. Mahtoiko minään syksynä käydä niin hullusti. Yleensä hän sai kirjoistaan monen palstan arvostelun lehtiin, minä sain vain yhden palstan pienen nurkkajutun. Tilankäyttö kertoi sanattomasti kummankin merkityksen kirjailijana, ei tarvinnut edes lukea arvostelua. Tyydyin osaani, mutta tyytymättömyys jäi nakertamaan mieltä. Pelko H:n loukkaamisesta oli todellista, mutta se ei juontanut juuriaan hänestä, vaan isästä. Isä ei sietänyt että muita kirjailijoita kehuttiin. Kaamea ajatuskin, että naiskirjailija olisi ollut häntä parempi!

29.3.02

Joku onneton lähetti sähköpostia. Hän kirjoitti:

I've read books, done therapy, and consulted with many for over 16 years without any substantial progress. Among other problems, I need to deal with a mental compulsion to break apart words and phrases into symmetrical groups, the continual counting and sorting of everything I see, and the uncontrollable parade of ideas in my head competing for attention. This interferes with concentration, impairs decision-making, and leads to frustration and depression.

I would welcome suggestions, possible solutions, reference materials, referrals, anything you might recommend. Please email me at ocdhelp4me@earthlink.net

Thank you for your help.

Sincerely,

NN

En tunne NN:ää, enkä käsitä miten hän luulee että minä pystyiisin auttamaan häntä. En ole aio vastata hänen viestiinsä, en edes tiedä mikä on OCD. Hänen viesitnsä otsikko oli: I have OCD and I need help". Joku onneton lähettää pullopostia kyberavaruuteen. Pitääkö minun potea senkin takia huonoa omaatuntoa, että en vastaa hänelle. Niin kuin unissa olisi syyllisyyttä tarpeeksi. Entäs jos minä tarvitsen apua ja heittelen pulloposteja, eikä kukaan auta. Miten lohdutonta kovasydämisyyttä!

31.3.02

Ilmahälytys pääsiäisyönä unessa. Varhaisia muistoja lapsuuden ilmahälytyksistä? Palaavatko ne muistot unissa takaisin? Kolme ensimmäistä vuottani elin sodassa. Minulla on hämäriä muistikuvia siltä ajalta. Muistan pommisuojat, toinen oli Laajalahdentiellä, toinen kotitalon kellarissa. Nostavatko television uutiskuvat sotaiset muistikuvat esiin? Näkevätkö myös ne ihmiset unta sodasta, jotka eivät ole koskaan olleet sodassa.?

Matkalla minä sairastuin

Luen mainiota venäläistä kirjaa. Sen nimi on Matkalla minä sairastuin. Lainasin sen nimen takia. tekijä on Nikolai Shmeljov, täysin tuntematon nimi minulle. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo 1998, mutta minun ohitseni se luiskahtanut huomaamatta.. Se sijoittuu 1990-luvun Moskovaan, mutta takautumia on Stalinin aikaan - sukuromaani, vanha isä on kirjoittanut muistelmiaan pojalle ja poika on sysännyt muistelmat syrjään pariksikymmeneksi vuodeksi. Vähän samantapainen asetelma kuin Mustassa passissa. Mutta kirja on sävyiltään, tyyliltään perivenäläinen, monimutkaisia ihmissuhteita, tunteita, filosofointia. Venäläiset kirjat vaikka ne olisi kirjoitettu nykyaikana poikkeavat länsimaalaisista kirjoista - yhtä paljon kuin venäläiset poikkeavat länsieurooppalaisista.. Kirjan yksi kolmesta päähenkilöstä Aleksei Mamonov moskovalaisen lehden toimittaja, tavallaan virkaheitto, koska hei ole allekirjoittanut julkilausumaa, jolla lehden linja muuttui demokraattisesta hallituksen myötäilijäksi. Hän ei saanut potkuja, mutta toimituksessa häntä ei enää tarvita. Niinpä hän lukee isänsä jälleenjättämiä papereita, istuu puistonpenkeillä ja pohdiskelee elämäänsä, ja ihmisen elämää yleensä. "Viime aikoina hän oli nukkunut yhä useammin mahallaan, painautuen koko kehollaan sohvaan ja puristaen käsillään tyynyä. Sanotaan, että selällään nukkuvat johtajat, vasemmalla kyljellä runoilijat ja oikealla kyljellä kaikki muut, siis tavalliset ihmiset. mahallaan nukkuvat ne, jotka haluavat piiloutua, päästä itseään pakoon edes unessa, ne joita ei ole oikein elämässä onnistanut". Tämä on niin tyypillistä venäläistä pohdiskelua. Ja tämäkin:

" Mutta mistä ihmeestä ne ryyppykaverit täällä Venäjällä aina ilmestyvät? Tyhjästä! Niitä vain ilmestyy, materialisoituu tyhjyydestä.. Jos vain haluaa ryypätä, niin kaveri löytyy siinä silmänräpäyksessä. Eikä tarvitse etsiä, ensimmäinen vastaantulija kyllä lupautuu kaveriksi. Ja kun sitten on otettu pari lasillista, niin sitähän ollaan jo melkein sukulaisia. Voidaan puhua ihan mistä tahansa, syntyy heti sellainen luottamus ja ystävyys, kukaan ei muista että on vasta tavattu, eikä varmasti tulla enää toista kertaa tapaamaan..."

Missä asennossa nukun

Minä nukuin ennen mahallani, mutta se loppui joskus 80-luvulla, ehkä sen jälkeen kun suhde P:hen loppui, ehkä silloin kun lähdin Ravennaan. Siellä lakkasin pelkäämästä elämää. Sen jälkeen nukuin milloin oikealla, milloin vasemmalla kyljellä, olin milloin tavallinen ihminen, milloin runoilija. Nykyään nukun selälläni, olen siis muuttunut johtajaksi. Sanotaan että ihminen vaihtaa monta kertaa yössä asentoa.

Noora pudotti eilen kirjahyllyn päältä laatikon jossa oli vanhoja päiväkirjojani, mm. yksi päiväkirja unitapahtuman ajoilta, mutta ei tapahtuman alun eikä lopun ajoilta. Noora putosi itsekin ja satutti toisen takajalkansa niin että se ei pysty kävelemään sillä, eikä hyppäämään. Se ei ole syönyt eikä käynyt vessassa. Jalka voi olla poikki.

© Anita Konkka