Kesäkuu 2002

ŠAnita Konkka

 

2.6.02

Neurovelho

Työt sujuvat nihkeästi. Johtuneeko Neurovelhosta, jota rupesin lukemaan. Outo kirja, en ymmärrä paljon mitään, silti se pitää otteessaan. Se on kovaksikeitettyä viihdettä, vaikuttaa samalla tavalla tajuntaa supistavasti kuin tietokonepelit. Siinä on samat kuviot kuin niissä peleissä: yksinäinen sankari ( jolla on avustava tyttöystävä, se pakollinen kuvio) käy taistelua pahuksia vastaan. Siis äärimmäisen vanha ja konventionaalinen dramaturgia. Ei voi sanoa, että pitäisin kirjasta, silti haaskaan aikaani siihen. Suomentajan työtä ihailen, miten hän onkin keksinyt kaikki kummat teknologiset sanat. Mutta hän onkin Arto Häilä, on jonkinasteinen tietokoneguru, mikäli minä tiedän.

4.6.02

Työpäivän pilaaja, puhelin

Huono aamunavaus, puhelin soi puoli kahdeksalta juuri kun olen tekemässä mielikuvaharjoitusta. Se on sitä että miettii etukäteen mitä kirjoittaa tänään ja näkee henkilöt ja kohtaukset kuvina mielessään. Ilman sitä ei teksti tahdo käynnistyä aamulla, vaan on pelkkää kompurointia ja päivän tulos jää huonoksi, hyvä jos saa aikaan puoltakaan sivua. Tämän mietiskelyn katkJa taas puhelu. Vieläkin parempi kuin edellinen, tuli työtarjous yliopistolta, kirjailijavieraaksi verkkokirjoittamisen kurssille, opettaminen tapahtuu nettisivuilla. Se on mielenkiintoista, jotain sellaista mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Lupauduin heti, vaikka romaani on kyllä vielä siinä vaiheessa pahasti kesken. Mikähän siinä on että puhelut yleensä tulevat sarjoina. Joskus puhelin ei soi päiväkausiin.aisi siis Salli Aho Talin siirtolapuutarhasta, ei ollut muka saanut yhteyttä Luxemburgiin ja Lottaan. Kysyin miksi ne ovat lähettäneet perintätoimiston kautta puutarhamaksun Lotalle, vaikka olen ilmoittanut heille oman osoitteeni. Lasku ei ollut edes myöhässä siinä vaiheessa kun ne panivat sen perintätoimistoon. Eräpäivä oli 31.4. Enpä ole ennen kuullut että laskut lähetetään perintään ennen viimeistä maksupäivää. Soitin vapun jälkeen perintätoimistoon ja pyysin laskua. Ne vetosivat tietosuojalakiin, eivätkä antaneet laskua minulle. Mokomatkin roistot ja koronkiskurit! Intrum Justitia, mukamas! Salli-täti sepusti, että kun Lotta ei ollut ilmoittanut osoitteenmuutosta, niin minkäs he asialle mahtoivat. Voivoi! Vähemmästäkin menee työpäivä pilalle.

Parin tunnin kuluttua soi taas puhelin, onneksi vähän paremmissa merkeissä. Marja Lappalainen soitti M.A. Castrén seurasta. Udmurtian matkalle on lähdössä minun lisäkseni Tiina Pystynen, Jukka Mallinen, Olli Heikkonen, Kari Sallamaa ja mahdollisesti Merja Virolainen, jos opetusministeriö suo matkarahat ja Udmurtian kirjailijaliitto löytää elokuuhun mennessä kirjallisuuskonferenssin järjestämiseen tarvittavat varat. Lupasin pitää englanninkielellä aiheesta Huumori suomalaisessa naiskirjallisuudessa. Missähän välissä ehdin etsiä aineistoa. Täytyy rajata aihetta niin, että se koskee vain omaa tuotantoa. Siitä voin jotain tietääkin.

Sukujuuria ja matkailua

Muutama päivä sitten kirjoitin Kamielille ja kerroin, että äitini isoäidin isoisä oli peräisin Ličgestä, Belgiasta. Hänen isänsä oli ličgeläinen valimomestari joka lähti 1700-luvun lopussa Ruotsiin rautatehtaaseen töihin. Hänen pojastaan Henrik Tillmanista tuli Lapuan nimismies. Se oli sitä aikaa kun Suomi ja Ruotsi olivat samaa maata. Kamielilta tuli vastaus eilen, hän kertoi että yksi hänen esi-isistään, norjalainen merimies Kristiaansundista, tuli vuonna 1782 Belgiaan, meni naimisiin ja asettui aloilleen. - Ehkä heidän (esi-isien) tiensä ristesivät, kun toinen oli matkalla etelään ja toinen pohjoiseen, hän arveli. Ihmeen paljon ihmiset matkustivat siihen aikaan, vaikka matkanteko oli hidasta ja vaivalloista. Ei ollut autoja, postihevosilla kuljettiin, ja laivoilla. Koska ja minne mahtoi ensimmäinen rautatieyhteys syntyä?

Kamielin syksyllä ilmestyvän romaanin nimi on flaamiksi O heer, waar zijn uw zijstraten? Toivottavasti se käännetään jollekin käsitettävälle kielelle ( englanti, ranska, ruotsi, suomi), että minä voisin lukea sen, koska se pohjautuu meidän suurelle kiertueellemme, Literature Express Europe 2000 -matkalle, mutta vain Hannoveriin asti. Sitten tarina lähtee kulkemaan omia raiteitaan. Näin Kamielin mukaan. Minä en ole vielä osannut hyödyntää matkan materiaalia. Yritin kyllä tehdä kuunnelmaa viime syksynä enkä saanut sitä toimimaan. Niin, ja Jacquesin kanssa tein matkasta dialogin, mutta ei se ole kaunokirjallisuutta. Kestää aikansa ennen kuin materiaali hautuu mielen kompostissa muhevaksi mullaksi. Sitten sitä voi käyttää.

6.6.02

Penelopen työtä

Kirjan tekeminen on Penelopen työtä. Minkä yhtenä päivänä saa aikaan, sen seuraavana päivänä purkaa. Penelope tosin purki yöllä kankaansa, vai mitä hän nyt kutoikaan. Tuskin räsymattoja. Muistan miten paljon tein purkutöitä Hullun taivaassa -kirjan kanssa. Kun se lopulta oli lukijan käsissä, se näytti siltä kuin se olisi spontaanisti syntynyt. Joskus lukijoilla on harhakuva, että kirjojen tekeminen on helppoa ja että niitä voi ruveta väsäämään sitten kun on eläkkeellä. Lukeminen voi olla helppoa, mutta ei kirjoittaminen. Miten Maigret sanoikaan: kirjoittaminen ei ole ammatti, se on onnettomuus.

Lukukeskus

Eilen kuulin PEN:in johtokunnassa, että Murha- Markkula on irtisanonut Lukukeskuksen Villa Kivestä. Olin tyrmistynyt. Miten yksi mies voi tehdä sellaista ja miten Villa Kiven hallitus voi sallia sellaista? Markkulan esittämä vaihtoehto oli se, että kirjailijoiden työhuoneiden vuokraa korotetaan, ellei Lukukeskuksen tiloja saada tuottavampaan käyttöön eli vuokrattua jollekin arkkitehtitoimistolle tms. Älytöntä, että markkina-ajattelu on jo syöpynyt kirjailijapiireihinkin niin syvälle että tämmöistä pääsee tapahtumaan. Lukukeskus on varmaankin aivan liian idealistinen instanssi ( =voittoa tuottamaton) Markkulalle. Tai sitten se ei ole edistänyt tarpeeksi hänen dekkareidensa lukemista koululaisten keskuudessa. Olen ollut niin syrjässä kirjallisuuspolitiikasta, että en tiedä mitä todella tapahtuu, enkä tunne Markkulaa henk.koht. mutta olen kuullut miten hän jyrännyt kokouspuheenjohtajana päätökset niin, että kukaan ei ole päässyt sanomaan sanaa väliin. Viimeksi hän lopetti keskustelun Kirjailija-lehdestä sanomalla että asia loppuun käsitelty, vaikka asiasta olisi olut vielä paljonkin sanottavaa. Varmaankin tehokas mies, mutta ei demokraattinen, ei anna tilaa eikä osaa kuunnella toisenlaisia näkemyksiä.

9.6.02

Olento

Kuusikymmentäluvun runoudesta muistetaan Pentti Saarikoski. Mutta oli sillä vuosikymmenellä muitakin. Minun mielirunoilijani oli ja on edelleen Kalevi Seilonen. Rakastuin hänen Olento-runoihinsa ja häneen, niin kuin vain runoilijaan voi rakastua pelkän sanan perusteella. Hänestä tuli unieni henkilö ennen kuin olin tavannut hänet tässä ( ns.) todellisuudessa. Hän kuuluu yhä unihenkilökuntaani, mutta en nyt muista milloin olen viimeksi nähnyt hänestä unta. Eilen näin hänet livenä. Hän esitti Olento-runoja moottorialus Natalialla. Elävien runoilijoiden klubi oli järjestänyt kolme tuntia kestävän runoristeilyn. Muita esiintyjiä olivat Esa Santanen, Ilpo Tiihonen, Seela Sella ja Jyrki Kiiskinen. Nautin eniten Seilosen esityksestä, tietenkin. En ole aikaisemmin kuullut hänen lausuvan runojaan. Hän on yllättävän hyvä esiintyjä. Ja Olento-runot ovat yhtä tuoreita kuin nelisenkymmentä vuotta sitten. Moni muu tuote siltä ajalta on ehtinyt härskiintyä. Yleisökin piti niistä päätellen aplodien runsaudesta. Jos 60-luvusta jotain jää, niin Seilosen runot, Saarikoskenkin, ja Salaman novellit. Mutta Lapualaisoopperasta en olisi yhtä varma. Minulle tuli milteipä nostalginen olo, kun Seilonen lausui runoja ja Natalia mennä puksutti pitkin Espoon vesiä. Niillä vesillä sahasin P:n kanssa purjeveneellä monena kesänä. Kalevi puolestaan muisteli Villingin vesiä, joilla hän risteili Pekka Parkkisen kanssa. Heidän "moottorialuksensa" nimi oli Tarzan. Minäkin muistan sen veneen. Olin sillä kerran kalassa heidän kanssaan. Parkkien sai ison silakan, mitään muuta ei taidettu saadakaan sillä kalareissulla.

13.6.02

Kulttuuripolitiikkaa

"Oi kuinka saatoitkaan", joku laulaa päässäni Olavi Virran äänellä, kun aamulla herään. Kappale on ilmeisesti jäänyt pyörimään jostakin unessa, jota en muista. Tahtooko alitajunta sanoa, että kuinka saatoinkaan ryhtyä keräämään nimilistaa Lukukeskuksen puolesta? Sen sijaan, että olisin pysynyt lestissäni. Kaikki alkoi pienestä nettijutusta jonka kirjoitin kun olin kuullut Lukukeskuksen irtisanomisesta. Eipä ole ennen ollutkaan vihamiehiä kirjallisissa piireissä, mutta nyt on yksi, ja lisäksi hänen ystävänsä ja kannattajansa. Kai sitten on korkea aika kokea minunkin, millaiselta tuntuu saada vihat niskaansa. Toivottavasti ei tule hirvittävää hartiasärkyä tai pääkipua, minulla kun ollut tapana reagoida negatiivisiin tunteisiin ruumiillani.

Eilinen päivä kului kirjoittamisen kannalta hukkaan, kun organisoin tukikannanottoa Lukukeskukselle, ja se taas vaikutti hermoihin niin että en saanut kunnolla unta. Aamuyöstä jouduin ottamaan unipillerin ja sen jälkeen nukuin kymmeneen asti. Parhain aamu oli menetetty. Otin puhelimen irti seinästä enkä aio katsoa sähköpostia ennen kuin illalla kun olen tullut puutarhasta, ettei menisi taas yksi työpäivä pilalle - jos sähköpostissa sattuisi olemaan kirje Markkulalta. Eilen hän kirjoitti, että hän "etsii yötä päivää uusia rahoituslähteitä Villa Kivelle". Mies taitaa hieman liioitella. Missä välissä hän sitten hoitaa toimittajan töitään? Hän ihmetteli, että "ettekö me tunteella elävät koskaan kysy, mistä kenkä puristaa. Taloudellinen kehitys laukkaa sitä rataa, että Villa Kiveä ei kohta ole." Hän saattaa olla oikeassa: Villa Kiveä ei kohta ole, jos sinne tulee arkkitehtitoimisto. Silloin sen nimen voi muuttaa Villa Aalloksi, kuten Väinö Kirstinä totesi Opera-listalla. Vuokratkin alkavat olla siellä jo niin korkeat että ei tavallisella ( =vähälevikkisellä) kirjailijalla ole varaa vuokrata työhuonetta sieltä.

Vastasin Markkulalle, että kysymys on arvoista. Kovat arvot (talous) contra pehmeät arvot (kulttuuri), siis siitä samasta asiasta kuin taannoisessa taistelussa Helsingin lakkautettavien kirjastojen puolesta. Yhteiskunnallisesta elämästä tulisi sietämätöntä jos kovat arvot aina voittaisivat, vai mitä? Tiedänhän minä mistä kenkä puristaa, koska olen elänyt puristavassa kengässä vuosikausia. Kengän nimi oli Pohjolan vuokratalo. Viimeisten vuosien aikana Pohjolalla oli paha tapa korottaa vuokria noin 30 %:ia kerrallaan. Sitten kun valtioneuvosto päätti että vuokria ei saa korottaa enempää kuin 11 %:ia (muistaakseni) vuodessa, Pohjola myi talon Interavantille. Ja nyt sitä myydään asunto kerrallaan yksityisille omistajille. Tiedänpä hyvinkin mitä on elää jatkuvan irtisanomisuhan alla. En taistele henkilökohtaisesti sinua vastaan tässä Lukukeskus-asiassa. En edes tunne sinua, kuten en tunne Riitta Vaismaatakaan. Kyse on enemmänkin yleisestä periaatteesta. No, sellaistenhan takia ne verisimmät taistelut tavallisesti käydään.

PS. Seuraavana aamuna (14.6.)

Olen tainnut panna lusikkani aikamoiseen soppaan. Ja nyt ei auta muu kuin niellä se soppa. Kun avasin sähköpostin illalla, siellä oli kaksi viestiä Markkulalta. Toinen niistä alkoi sanoilla: "Harkitsen rikosilmoituksen tekemistä…" Ensimmäinen ajatukseni oli: "Apua, mitä minä teen?" Join kaksi isoa lasillista punaviiniä ja rauhoituin. Päätin olla tekemättä mitään ja odottaa, että haastemies ilmestyy ovelle. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen tilanne, mitähän tästä vielä seuraa. Materiaalia johonkin tulevaan kirjaan? Mutta nyt tekeillä olevan kirjan kimppuun.

15.6.02

Kovaa peliä

Eilen tuli toinen uhkaus Markkulalta, että lakituvassa tavataan, jos seuraava vetoomus Lukukeskuksen puolesta ilmestyy julkisuudessa:

Emme hyväksy Villa Kiven toiminta-ajatuksen romuttamista

Me allekirjoittaneet kirjailijat olemme tyrmistyneitä Villa Kiven kirjailijatalossa sijaitsevan Lukukeskuksen vuokrasopimuksen irtisanomisesta. Paheksumme erityisesti menettelyä, jolla Lukukeskuksen vuokrasopimus on irtisanottu keskustelematta ensin asiasta.

Kivi-talo -säätiön puheenjohtaja Hannes Markkula haluaa korottaa Lukukeskuksen vuokraa tuntuvasti muistamatta, että suuri osa lukukeskuksen rahoista menee kirjailijatalossa järjestettävien kirjailijailtojen esiintymispalkkioihin ja kulukorvauksiin, joten vuokrankorotus vähentäisi niitä huomattavasti. Hän havittelee taloon tuottoisampaa vuokralaista (esim. arkkitehtitoimistoa). Puheenjohtajan tiedonannot ja vaatimukset vaikuttavat olevan ristiriidassa niiden tietojen kanssa, joita asian käsittelystä on saatu Kivi-talo säätiön hallituksesta.

Kivi-talo säätiön säännöissä sanotaan, että Villa Kiven tulee toimia kirjailijoiden ja lukijoiden kohtauspaikkana sen lisäksi, että talo tarjoaa työtiloja kirjailijoille. Lukukeskus on järjestänyt talon runsaan kymmenen toimintavuoden aikana Villa Kivessä lukupiirejä, kirjaesittelyjä, runoklubeja ja ulkomaisten kirjailijoiden vierailuja. Lukukeskuksen tilojen kaupallinen

vuokraaminen romuttaisi koko Villa Kiven toiminta-ajatuksen ja olisi vastoin säätiön omia sääntöjä, jotka kieltävät liiketoiminnan harjoittamisen talossa.

Lukeva yleisö on oppinut tuntemaan Villa Kiven kirjailijoiden ja lukijoiden kohtauspaikkana. Vetoamme Kivi-talon säätiöön, jotta se peruuttaisi irtisanomisen mahdollisimman pian.

Vastasin hänen ensimmäiseen rikossyytepuhaukseensa, että tämä vetoomus on vasta luonnos eikä sitä ole levitetty muualla kuin sähköpostissa, toistaiseksi. Hän lähetti seuraavan viestin:

heh, heh. Anita.

Olet lystikäs. Ei tässä kukaan sähköpostista puhu. Totean vain, että jos tuollainen kirjoitus/kannanotto menee Helsingin Sanomiin, niin tämän jälkeen teen rikosilmoituksen mm. Anita Konkkaa vastaan. Siinä (luonnoksessa) oli näet pantu minun suuhuni asioita, joita en ole sanonut. Ne sanat sanoi Riitta Vaismaa.

Piirrän sinulle vielä kerran: säätiö sanoi irti vuokrasopimuksen Lukukeskuksen kanssa neuvotellakseen uuden sopimuksen.  Näin tapahtui viimeksi 1999, jonka jälkeen astui nykyinen sopimus voimaan. Jos nykyinen sopimus tässä muodossa jatkuisi, säätiö alkaisi mennä konkurssiin. Jotain on siis tehtävä Lukukeskuksen, kirjailijahuoneiden ym. kanssa etenkin kun Helsingin kaupunki supistaa toimintavarojamme 4-5 % vuodessa ja kustannukset kasvavat samaan aikaan 4-12 %. Jokainen ymmärtää, ettei tällaisella kehityksellä ja pienillä vuokratuloilla saada kirjailijataloa pysymään vakaana.Jos panet julkilausumaasi, että Hannes Markkula kaavailee suuria korotuksia tai Hannes Markkula kaavailee arkkitehtitoimistoja Lukukeskuksen tilalle, tapaamme Keskustan poliisiasemalla ja oikeustalolla. Neuvottelut ovat vasta alkamassa. Kaikenlainen painostus ei lisää onnelliseen lopputulokseen pääsyä, vaan vesittää sen. Haluatko Villa Kiven toiminnan loppuvan? Jos et, vetoa valtiovaltaan ja Helsingin kaupunkiin sekä museovirastoon. Ei säätiön pienimuotoisella tulojen siirrolla saada paljoa aikaan.

Hannes

 Vetoomuksen Lukukeskuksen puolesta on tähän mennessä allekirjoittanut 66 kirjailijaa ja lisää nimiä tulee kaiken aikaa. Aikooko Markkula vetää meidät kaikki (noin satakunta) kirjailijaa oikeuteen? Siitä tulee melkoinen farssi. Kaksi päivää sitten hän lähetti seuraavan viestin joka jäi minulta lukematta, kun postia tuli niin paljon:

Kirjailija Anita Konkka

(Tiedoksi mm. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ja kulttuuritoimituksen esimies Heikki Hellman ja asianajaja Tapio Susiluoto, Suomen näytelmäkirjailijaliiton varajäsen säätiön hallituksessa)

Minulle on toimitettu allaoleva teksti. Totean, etten ole missään yhteydessä ilmoittanut haluavani korottaa Lukukeskuksen vuokraa tuntuvasti. Säätiön hallitus on vain sanonut sopimuksen irti, jotta voidaan mahdollisesti neuvotella uusi sopimus ja tarkkailla nykyisen sopimuksen jälkeenjääneisyyttä. Tämä on normaalia sopimusteknokratiaa etenkin kiivaassa kustannuspaineessa..Helsingin kirjailijat, Suomen kirjailijaliitto, Finlands Svenska Förefattareförening, Suomen näytelmäkirjailijaliitto ja opetusministeriö tekivät irtisanomispäätöksen säätiön kokouksissa yksimielisesti. Pöytäkirjoista käy ilmi, ettei kukaan ole esittänyt mitään konkreettisia vuokrankorotusehdotuksia tai puhunut mistään arkkitehtitoimistosta. (Näytelmäkirjailijaliiton edustaja oli vain toisessa kokouksessa).

En ole tiennytkään, että irtisanominen on normaalia sopimusteknokratiaa nykyään. Minusta se on aika raju toimenpide. Se sai minut ja monet muut kirjailijat tyrmistymään ja reagoimaan. Ei minun vuokranantajani ole vielä mennyt siihen, luojan kiitos, että se irtisanoo vuokralaiset, kun tulee vuokrankorotuksen aika. Se lähettää kirjatun kirjeen, jossa on ilmoitus vuokrakorotuksesta. Kun sen allekirjoittaa, niin asia on sillä selvä. Jos ei allekirjoita, se merkitsee irtisanoutumista vuokralaisen taholta. Vuokralaisella ei ole paljon neuvottelun varaa nykyisessä "kiivaassa kustannuspaineessa".

Kaikki tämä rassaa hermojani niin että en pysty keskittymään romaanin kirjoittamiseen. Joten lähden puutarhaan leikkaaman pensasaitaa ja kitkemään yrttimaatani.

(jatkuu)

17.6.02

Kovaa peliä (jatkoa)

Eilisiltana kirjoitin Lukukeskus-vetoomuksen lopullisen version ja lähetin sen yöllä kaikille niille kirjailijoille, joiden sähköpostiosoitteen tiedän. Kesken lähetyksen Eudora kaatui. Se on tehnyt sen pari kertaa tämän kampanjan aikana, ilmeisesti ylirasituksesta.

Markkula ei ole hyvä vastapeluri, hän antoi minulle kortit käteen lopullista versiota varten. Kun luin uudestaan sen sähköpostiviestin jonka hän lähetti Hesarin päätoimittajalle Janne Virkkuselle ynnä muille, minulle valkeni, miten hän  on saanut Kivi-talo säätiön hallituksen irtisanomispäätöksen taakse. Hän on esitellyt asian, hämännyt sanoilla, sanonut että tämä on "normaalia sopimusteknokratiaa", ja ennen kuin kenenkään normaali oikeustaju on herännyt, hän on lyönyt nuijalla ja sanonut: "päätetty". Olen ollut mukana parissa kokouksessa, jossa hän on ollut puheenjohtajana. Hän nuijii päätökset pöytään ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään. Se on erittäin epädemokraattinen tapa. Täytyisi ihmisille sentään antaa ajatteluaikaa. Näinköhän huonot päätökset on saatu aikaan myös isommissa ympyröissä?

Jukka Mallisen varatuomariystävä totesi Lukukeskuksen irtisanomisesta, että ammattijuristi nimittäisi sitä "hyvin kummalliseksi", off-recordina erittäin brutaaliksi tempuksi. Näin ei menetellä yleisen oikeus- ja hallintokäytännön mukaan. Markkulan on täytynyt tietää se, muuten hän ei olisi ruvennut painostamaan minua - kaksi uhkausta rikossyytteestä, jos vetoomus menee julkisuuteen (varatuomarin mukaan vetoomuksen ensimmäisessä versiossa ei ollut mitään sellaista mikä olisi antanut aiheen kunnianloukkaussyytteeseen). Lisäksi lievempää painostusta, kuten  että myrkytän elokuussa pidettävän vuokraneuvottelun ilmapiirin ja vaikeutan vain neuvotteluja, jos annan vetoomuksen tiedotusvälineille. Outoa on minusta sekin, että vuokraneuvottelut pidetään vasta elokuussa, kun kaksi kuukautta on kulunut vuokralaisen irtisanomisesta. Pitääkö vuokralaisen odottaa kuuden kuukauden irtisanomisajasta kolmannes ennen kuin pääsee edes neuvottelemaan asiasta. Onko vuokralaisella tässä maassa enää mitään oikeuksia?

Tähän mennessä on 78 kirjailijaa on reagoinut tapahtunutta epäoikeudenmukaisuutta vastaan Lukukeskuksen puolesta. Jotkut eivät ole uskaltaneet laittaa nimeään vetoomuksen alle, ovatkohan pelänneet Markkulaa? Ei hän voi meitä kaikkia vetää oikeuteen kunniansa loukkaamisesta.

(jatkuu)

20.6.02

Kovan pelin loppu

Ruohonleikkuri sai oikosulun ja pimahti. Virtakotelosta alkoi tulla pahanhajuista savua. Mielenkiintoista tämä ihmisen ja koneen välinen suhde. Koneet reagoivat ihmisen ylijännittyneisyyteen, erityisesti tietokoneet. Eudora(postiohjelma) kaatui kolme neljä kertaa Lukukeskus-kampanjan aikana. Sitten se alkoi herjata, että ei pysty vastaanottamaan mainoksia. Minulla ei ollut aikaa tutkia, missä ongelma piilee. Tänään oli vihdoinkin aikaa korjata ongelma ja Eudora lopetti herjaamisen. Mutta ruohonleikkurin korjaamiseen tarvitsen todennäköisesti sähkömiehen.

Viikon aikana sähköposteja kertyi megatavun verran, 264 viestiä eikä mukaan ole laskettu ryhmäkirjeiden runsasta toistasataa vastaanottajaa. Mahtaisiko normaaliliuskoina laskettuna olla noin 250 liuskaa? Viikkoon en ole kirjoittanut romaania enkö nähnyt unia Kun lähdin tähän juttuun mukaan, en aavistanut että siitä tulisi niin rankka urakka. Luulin, että se on pelkkää nimien keräämistä. Toivottavasti alitajunta ja kissat antavat anteeksi, että ryhdyin hoitamaan sähköpostitoimistoa. Toivottavasti taas nähdä unia ja kirjoittaa. Ja kissat alkavat superviisaata työtäni kirjoituspöydällä maaten ja tulevat viereeni yöllä nukkumaan kuten ennenkin. Viikkoon ne eivät ole tehneet sitä. Ne inhoavat ylijännittyneitä ihmisiä ja pysyvät loitolla heistä.

Vetoomuksen Lukukeskuksen puolesta allekirjoitti 107 kirjailijaa. Tänään tuli vielä kaksi mattimyöhäistä, jotka halusivat mukaan. Harri Nykänen kysyi ajatteleeko Markkula mitään muuta kuin rahaa. Luultavasti hän ajattelee omaa etuaan, ei Kivi-talo säätiön eikä Lukukeskuksen etua, miksi hän muuten olisi alkanut uhkailla ja painostaa minua. Hän on iso kova jätkä. Claes Andersson sanoo muistelemissaan Kaksitoista vuotta politiikassa, että Isot Kovat jätkät keskittyvät Isoihin Koviin Asioihin, kuten rahaan. Niiden mielestä kulttuuri ja taide on pehmonynnyjen heiniä. Hesarin nuori kesätoimittajapoika joutui Markkulan manipuloitavaksi, kun teki juttua Lukukeskus-vetoomuksesta (HS 20.6. Kirjailijat huolestuivat Lukukeskuksen tulevaisuudesta). Tasapuolisuuden nimissä hän olisi voinut kysyä joltakin kirjailijalta, miksi tämä allekirjoitti vetoomuksen. Ehkä hän säikähti Markkulan uhoamista ja unohti kysyä.

Markkula sanoi haastattelussa, että ajatus arkkitehtitoimistosta Villa Kivessä oli jonkun kaupungin virkamiehen vitsi. Paha vain, että Markkula alkoi esittää vitsiä todellisena mahdollisuutena. Tuleekohan tästäkin lausumasta rikossyyteuhkaus? Sen olen oppinut Lukukeskus-kampanjan aikana, että nimiä ei pidä mainita ja passiivia kannattaa käyttää aina, silloin ei joudu vastuuseen sanoistaan. Nyt ymmärrän miksi päättäjät ja hallintoviranomaiset käyttävät sitä verbimuotoa. Oppia ikä kaikki.

Väinö Kirstinä kertoo huvittavan anekdootin Operan Tori-listalla siitä, miten Markkula ryhtyi järjestyspoliisiksi Arvo Salon syntymäpäivillä Villa Kivessä ja heitti pari vierasta ulos. Samanlaisista poliisimiehen otteista olen kuullut muiltakin kirjailijoilta. Joku kertoi, että hän tarkastaa Villa Kiven pyykkipussitkin, etteivät kirjailijat ole varastaneet talon pyyheliinoja. No, anekdoottejahan aina kerrotaan, ja niitä on hauska kuulla.

Mitä minä paheksun syvästi, on se että jotkut käyttivät tilaisuutta hyväkseen Lukukeskus-kampanjan yhteydessä, ja aloittivat Kirjailijaliiton puheenjohtajapelin. Olisivat voineet tehdä sen myöhemmin. Heidän ehdokkaansa on sympaattinen kirjailijamies, mutta mahtaako hän pärjätä Markkulan tapaisille Isoille Koville Jätkille? Kirjailijaliiton johtajuus on tuulinen paikka, jossa täytyy kestää paineita. Ei niitä Jarkkokaan ole kestänyt ristiriitatilanteissa. Joku naiskirjailija, jolla on jalat tukevasti maan pinnalla, sopisi siihen paikkaan paremmin. Joku Hella Wuolijoki olisi Iso Kova Jätkä ja osaisi panna kampoihin kaiken maailman Markkuloille.

Minun osaltani myrsky vesilasissa on ohitse, on taas aikaa kirjoittaa sähköposteja ystäville ja kertoa Kamielille miten etevä myrskyjen nostattaja hän on. Päivää ennen myrskyn alkua hän kirjoitti minulle, että hänpä kokeilee onko hänessä norjalaisen esi-isän kykyjä – pystyykö hän nostattamaan kybermyrskyn. Ja hän lähetti minulle graafisen myrskykuvan. Se oli tietysti sattumaa. Tosin Freud väittää, että ei ole olemassa sattumaa. Pahin myrsky, mihin minä olen joutunut kyberavaruudessa, tapahtui viisi kuusi vuotta sitten, kun lähetin yhdelle kansainväliselle listalle viattoman tarinan Eroksesta ja Psyykestä. En osannut aavistaa, että siitä syntyisi gender-sota, jota kestäisi kuukausikaupalla. Kunnianloukkaussyytteillä silloinkin uhkailtiin, mutta ei onneksi minua. Pahimpina päivinä list-serv sai niin paljon postia, että ei pystynyt ottamaan sitä vastaan eikä lähettämään eteenpäin ennen kuin listan facilator ( en tiedä vieläkään mikä se on suomeksi) oli purkanut ruuhkan. Oi, ne olivat minun nuoruuteni aikoja internetissä. Enää en siellä juurikaan seikkaile.

23.6.03

Juhannus

Tänään on oikea juhannusaatto. Siivosin pikkukoneesta pois Lukukeskus-kampanjan aikana kertynyttä postia. Eli tallensin sitä disketille - ajattelin että tämä on pientä suomalaista kulttuurihistoriaa, kannattaa sen takia tallentaa. Mutta kesken tallennuksen tapahtui kummallista - tietokone ei jostain syystä suostunut kirjoittamaan levykkeelle kaikkia posteja. En ole vielä ratkaissut probleemaa.

Sitten rupesin tallentamaan Jacquesin ja minun posteja siltä ajalta kun teimme yhdessä Dialogia. Ajattelin että tämäkin on pientä kulttuurihistoriaa, jo. Tuli vähän haikea olo, kun muistin miten intensiivistä aikaa Dialogin tekeminen oli. Se alkoi Berliinissä, jonne Jacques oli pyytänyt minut kuuntelemaan Oulipon runo-iltoja Literaturhausissa. Viimeisenä iltana hän ehdotti, että ruvetaan tekemään yhdessä dialogia junamatkan kokemuksista.

**

Eilisiltana olin Pen-bileissä Herttoniemessä Katriina Lehtipuron luona. Paikalla oli Penin johtokunnasta vain minä ja Jukka Mallinen ( hän lähti kesken kaiken pois), ladimir Neklajev Minskistä, nykyään Helsingin turvapaikkakirjailija, toinen valkovenäläinen mies, kääntäjä jonka nimestä en saanut selvää, ja Pietarista Leonid Romankov ( Pietarin kaupungin duuman kulttuuri- ja sivistysvaliokunnan pj). Hänellä oli mukana nuori nainen Natasha, jota luulin hänen tyttärekseen ja ajattelin että onpas siinä hellä isän ja tyttären suhde, kun "isä" halaili ja taputteli "tytärtä" vähän väliä. Saunassa Katriina kertoi, että ei se ole tytär vaan tyttöystävä. Kysyin Natashalta, mitä hän opiskelee, hän sanoi olevansa yrittäjä. Hänellä on kampaamo Viipurin puolella kaupunkia, "salon". Hän on kampaaja. Saunan jälkeen istuttiin nuotiolla paistamassa makkaraa ja juomassa, kaljaa, viiniä, votkaa, mitä nyt kukin joikaan. Romankov kertoi vitsejä uusvenäläisistä, jotka vitsien mukaan ovat sekä tyhmiä että sivistymättömiä. Vitsienkertomisperinne ei Venäjältä lopu, aina löytyy jokin kohde jolle voi nauraa, ennen se kohde oli politbyroon jäsenet. Putinista ei taida olla kovin paljon vitsejä liikkeellä, en kuullut yhtään eilisiltana.

**

Toissailtana oli juhannusjuhlat Talissa, perinteellinen kokko ja lavatanssit. Olin kutsunut Eilan ja Mariuksen viettämään juhannusaattoa sinne. Aamupäivän satoi kaatamalla ja sen jälkeen riehui myrsky. Näytti siltä että mitään kokkoa ei voi polttaa, tuuli on niin kova että se vie kokon mukanaan. Mutta kymmeneen mennessä tuuli hiljeni sen verran, että päästiin nauttimana kokosta, sen lämmöstä, rätinästä ja tuoksusta. Sadekin oli loppunut. Käytiin tanssimassa rokkia ja mentiin sen jälkeen jatkamaan syömistä ja juomista mökille. Kumma kyllä, ei tullut krapulaa, vaikka juotiin aika paljon Mariuksen tekemää kotiviiniä. Johtui varmaankin siitä, että tanssittiin välillä. Minulla oli hauskaa. Yleensä juhannusjuhlissa ei ole ollut hauskaa. Viime juhannuksen vietin  tundralla  nenetsikylässä. Sitä edellisen Kaliningradissa, hotelli Tsaikan ylellisessä sviitissä  yksin synkän masennuksen vallassa. Kaliningrad oli yksi kirjallisuusjunan etapeista. 

24.06.02

Tänään on kaikkien Jussien päivä, vanha juhannus, druidien Midsummer, jolloin Stonehengessä on juhlat. Alitajunta ja kissat ovat antaneet anteeksi väliaikaisen uskottomuuteni ( sen kun rupesin organisoimaan Lukukeskus-kampanjaa). Kissat tulevat viereen nukkumaan, nyt ne nukkuvat kirjoituspöydällä ja näen taas unia - viime yönä kolme, mutta kolmatta en muista. Kaksi unta käsitteli muutosvastarintaa.

**

Romaanin jatkaminen ei onnistu tänään. Pitää mennä ostamaan uusi ruohonleikkuri. Vanhaan tuli oikosulku, virtakotelosta nousi pahanhajuista savua. Voisikohan sen vielä korjauttaa. Jarko meilasi, että ei kannata, osta uusi.

**

Yritän taas tupakanpolton lopettamista, koska olen ruvennut heräämään aamuyöstä yskimiseen. Se on ahdistavaa. Tuo mieleen saksankielen opettaja Sarkkilan joka asui meidän yläkerrassa Solnantiellä ja kuoli keuhkosyöpään. Hän oli kova tupakoitsija.

25.06.02

Tupakanpolton lopettaminen ei onnistunut eilen. Kun illansuussa olin leikannut puutarhassa nurmikon uudelle ruohonleikkurilla ja istuin sen jälkeen juomaan kylmää olutta, tupakanpolton mieliteko heräsi. Minulla oli käsilaukussa hopeanvärinen tupakkarasia ja siinä muutama tupakka. Pitäisi rakastua, niin olisi helpompi lopettaa tupakanpoltto, olisi jotain syytä tehdä se, etenkin jos mies ei polta. Kun rakastuin Hannuun, lopetin polttamisen viideksi vuodeksi, mutta sitten hän rakastui - mikä sen naisen nimi nyt olikaan - ja minä aloin taas polttaa. Se oli niihin aikoihin, kun kirjoitin Johanneksen tunnustuksia. Harmin paikka, että tässä iässä sitä ei rakastuta joka päivä eikä edes joka toinen päivä, hyvä jos enää milloinkaan. Miehet ovat herkempiä rakastumaan vielä vanhoilla päivilläänkin, itseään kolme kertaa nuorempiin naisiin. Nuorten ihmisten seura tekee hyvää vanhoille miehille. Jos he ovat vain oman ikäistensä seurassa, heistä tulee ikäviä.

**

Kun kävelin eilen Talista kotiin, huomasin että ratamonlehdet ovat jättiläismäisiä. En muista nähneeni aikaisemmin niin isoja lehtiä myöskään tienvarren nokkosissa ja voikukissa. Tänä kesänä kaikki kasvaa rehottaa ja kukkii etuajassa, juhannusruusutkin ennen juhannusta. Kummallinen kesä.

                                         mailto:akonkka(at)mbnet.fi