Kirjailijan päiväkirja
© Anita Konkka

 

 

 

Aiheet 2005

01.02.2006

Merkkipäivä

Kirjailijan piinaviikot

Huutokaupassa

Epätietoisuus

Testi   Taru  sormusten kerra -kirjan ystäville

Historiallinen kuva

Kun on tunteet

Natalia Ginzburg, kirja ja kritiikki

Millainen ajattelija olet?

Pietari - kaihon ja ironian rajalla

Lause on osuva ja armoton

Linkitystä

Kirjoittava kissa

Aloittamisen vaikeus ja hukkumisen pelko

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Dadaa ja päivityksiä

Taikapeili

Linkkilista katosi

Kivitaidetta

Kohukirjailija Michel Houellebecq

Elämän tarkoitus

Rakkaudesta

Kun sanoja ei ole

Leikkiä kielellä

Paljastan teille himoruokalistani

Vasenkätisten päivä

Väärä pommi

Linkkejä,linkkejä!

Sielunpuu?

Janten laki

Kirjoista,elämästä

Hiroshima 60 vuotta sitten

Nörttitesti

Kyllä harmitti

Kamala kissa

Kirjallinen meemi

Päivänsinet ja Moskovan ihmeellinen sinikukka

Vaihteeksi testi

Halun kasvioppia

Viikon mietelmä

Totta

Tätä testiä en voinut vastustaa

Muusatesti

Kirjoittamisterapiaa

Vihan juurista

Vihankylvöä Blogistanissa

Vihan juurella

Aurinkoa rannalla

Kirjailijaelämän sietämätön keveys

Flanderin tiellä

Timbuktussa

Hoodoot -ihmeelliset kivet

Älä unohda ruoskaa!

Wallace Stevens

Googlemaniaa

Levottomia öitä

Junalla Vladivosotkiin

Olen hullu

Kohtalon sikoja

Minun vaihtoehtoinen runoilijani

Juhannusaatto Siperiassa

Aurinkolaiva lähtöön valmistuu

Rakkautta Mukkulassa

Arto Kytöhongan runogeneraattori

Aurinkolaivan enkeli kutsuu

Kirja-ahmatit

Saderuno

Oravan maailmankuva

Tutkittu juttu

Romanttinen runoilija

Entinen elämä

Kirjailijakoulutuksesta

Persoonallisuus ja ammatti

Tapahtumia tähtien valossa

Myers- Briggs  tyyppi-indikaattori

Tämä ei ole haamupäivitys

Tasa-arvo

Vasenkätisyys

Palstalla

Minäkö postmodernisti?

Verkosto

Juolavehnät

Microsoft korporaatio

Kirjainten katoaminen

Esineiden maailma

Haamukirjoittaja

Päivän haiku

Burroughsin unikirja

Hanhista

Halut

Kuka näkee unta sinusta

Kirjameemi

Sensuuria

Mitä Kundera tarkoittaa

Joukkografomania

Jatkoa Kunderan joukkografomaniaan

Ilmestyskirja.Nyt

Päivitystä

Merkintöjä

Kirjoittaminen rakkauden tekona

Alitajunta kommentoi

Hakurobotin ymmärrys

Mainio kirja

Lehtikatsaus

Mainoskatsaus

Kevään merkit

Brändää itsesi - tai tuhoudu

Ujoudesta, yksinäisyydestä

Ravea ja runoa

Lisäyksiä linkkilistaan

Tapahtui maaliskuussa

Pieniä merkityksellisiä yhteensattumia

Kirjallisuusmeemi

Google ja Kafka

Blogivirrasta poimittua

Tietokoneen lumoava maailma

Lasilattia

Viikon mietelmä

Jos miehet puhuisivat...

Virtuaaliläheisyys

Outo testi

Kuka kirjallisuuden henkilö?

Tietokoneen kuolema

Tapahtui helmikuussa

Sortoa ja väkivaltaa Marinmaalla

LIsäyksiä blogikeskusteluun

Drunken Boat

Rakas blogi 2

Haaskat

Arvonimi

Rakas blogi

Taiteilijan narsismista

Taiteilijablogeja

Saako todellisista ihmisistä kirjoittaa?

Tänään

Päivän mietelmät

Nauris, liina, vanhan miehen silmä

Tietoisku

Totuus minusta

Tyhmänä päivänä

Huomaa minut

Uusi Parnasso

Noiduttu aviomies ja muuta magiaa

Kaupunkipihalla varustettu kaksio

Päivän mietelmä

Olennon paluu

Freudin isäsuhde

Päivän kauhistus

Työtoverit

Work in Progress

Paikkoja onnettomille

Kirjoittajien koulutuksesta

Mies vai nainen?

Ei kun kissa

Toivoton rakkaus 2

Toivoton rakkaus

Stressiä työn takia

Tulva

Kirjoittajien työpaja Pariisissa

Kirjoittajan anoreksia

Rakkaus

Kirjallisia blogeja

Miehen tunteet

Painajainen

.

Ohje lukijoille 13.11.05: Tästä päivästä alkaen uudet  blogimerkinnät alkavat EpäTietoisuus -merkinnän   alapuolelta.

Tie.jpg (31628 bytes)

Epätietoisuus

Tapasin  lukijan, joka kyseli miksi päivitän nykyään niin harvoin  Kirjailijan päiväkirjaa.  Kerroin hänelle, että  kirjoitan  nykyään useammin Sanat-blogiin.   Tämä tiedoksi kaikille muillekin, jotka ovat  ihmetelleet hidasta päivitystahtia.   Olen miettinyt pitäisikö minun lopettaa Kirjailijan päiväkirja, kun  aika  ei tahdo riittää sen päivittämiseen. Toisaalta olen pitänyt nettipäiväkirjaa melkein neljä vuotta ja kiintynyt siihen, enkä voi hylätä sitä noin vain.  Ja  kun saan    kirjan valmiiksi niin sitten on enemmän aikaa kirjoittaa tännekin.

Merkkipäivä

1.2.06

Neljä vuotta sitten kirjoitin (1.2. 02) kirjoitin ensimmäisen merkinnän Kirjailijan päiväkirjaan.  Näin se alkoi:

 Satunnainen lukija, jos haluat tietää, mitä kirjailija tekee silloin kun hän ei kirjoita seuraavaa kirjaa, niin pysähdy hetkeksi näille sivuille ja kurkista minun maailmaani. Tapaan ystäviä, siivoan, käyn kirjastossa, luen kirjoja, surffaan netissä, näen unia, teen kotisivuja ja yritän vältellä seuraavan kirjan aloittamista, koska tiedän, että edessä on raskas urakka. Mutta silti kirjoitan kaiken aikaa. Kirjoitan päiväkirjaa tietokoneella, muistikirjaa mustekynällä, samoin yökirjaa, joka sisältää pelkästään unia.  Minä kirjoitan, sillä kirjoittaminen on tapa elää, se ei ole ammatti eikä virka. Minulla ei ole työpaikkaa eikä - aikaa. Kirjoitan missä vain ja milloin vain. Olen hyvin ahkera, vaikka en julkaisekaan joka vuosi uutta romaania.

Kun helmikuussa 2002 rupesin tekemään suomenkielisiä nettisivuja, mieleeni tuli että voisin kokeilla nettipäiväkirjaa. Halusin tietää muuttaako se kirjoittamisen luonnetta, sillä päiväkirjathan kirjoitetaan vain itseä varten.   Minulla ei ollut aavistustakaan - eikä ole muuten vieläkään - siitä miten nettipäiväkirjan pitäminen käytännössä tapahtuu. Vierailin LiveJournalin sivuilla, mutta ei se tuntunut paikalta, jossa olisin viihtynyt, ja niin päätin liittää päiväkirjan kotisivujeni yhteyteen.”

Paljon muuttunut noista ajoista.  Olen siirtynyt Bloggeriin kirjoittamaan Sanoja.  Minusta on tullut bloginpitäjä enkä kirjoita enää niin henkilökohtaisesti kuin kirjoitin alussa nettipäiväkirjaa. Täällä on ollut hiljaista, ja hiljaisuus tulee jatkumaan ainakin siihen asti, kunnes saan kirjan valmiiksi. Tällä hetkellä näyttää siltä että ei se valmistu ensi syksyn markkinoille. Käsikirjoituksen pitäisi olla kustantajalla helmikuun puolessa välissä. Ei onnistu vaikka tekisin ympäripyöreitä vuorokausia.  Tiedot kirjasta lähtevät kirjakauppiaille vuosi vuodelta aikaisemmin.

  Kun aloitin urani, riitti että käsikirjoitus oli suurin piirtein valmis toukokuussa.  Nykyinen markkinointisysteemi ei sovi minun sisäiseen  aikatauluuni, joka on sellainen että aloitan uuden kirjan touko-kesäkuussa.  Koko kesä ja syksy menee siinä, että  raadan sen kanssa,  aloitan uudestaan ja uudestaan, eikä  homma  lähde liikkeelle, tulee paljon turhaa tekstiä,  eksyn sivuraiteille,  harhaannun umpikujiin labyrintissä ennen kuin  kirjoitus alkaa sujua. Se on tapahtunut joulun jälkeen, kun päivät alkavat vähä vähältä valostua. Kirjoitan neljä kuukautta intensiivisesti ja kirja on valmis toukokuun alussa.

 

Kirjailijan piinaviikot

19.11.05

 finlandia.jpg (10945 bytes)

Finlandia-kilpailu on rangaistus kirjailijalle siitä että hän on kirjoittanut romaanin, sanoi kollegani  eilen. Kaikille muille kilpailu on leikkiä ja huvia., joita on vaikeata sietää. Ensin sitä odottaa, että kirja pääsisi ehdokkaaksi. Sitten sitä joko ahdistuu, kun se pääsee ehdokkaaksi tai pettyy, kun se ei  pääse ehdokkaaksi, ja alkaa kenties kadehtia salaisesti niitä, joiden kirjat pääsivät ehdokkaaksi, vähättelee ehdokaskirjoja, näkee niissä kaikenlaisia vikoja, ei pysty lukemaan niitä ja arvioi valitsijat asiantuntemattomiksi. Mutta pettymyksen aiheuttamista tunteesta selviää yleensä nopeammin kuin valituksi tulemisen aiheuttamasta ahdistuksesta.  Kilpailu nostaa pintaan alhaisia tunteita, joita on vaikeata kestää ja käsitellä.  Kukapa sitä kestäisi omaa tai toisten kateutta.

 

Finlandia-kilpailu on kirjailijalle kuin kurja joulu.  Runeberg-kilpailu ei aiheuta samanlaisia ahdistuksia, ei pahoja tunteita lainkaan minun kokemukseni mukaan, tuli kirja sitten valituksi tai ei. Se johtuu että se kilpailu ei ole kaupallinen kisa kuten Finlandia-kilpailu.

 

Pirkko Saisio luovutti kaksi vuotta sitten palkintorahansa Setalle ja sanoi palkintopuheessaan että kilpailuttaminen repii kirjailijoiden keskinäisiä suhteita ja lojaalisuutta ja vie työrauhan ( HS 19.11.05). Lukija saattaa ihmetellä, mikseivät sitten kirjailijat kieltäydy kilpailusta (Fredrik Långia ja Paavo Haavikkoa lukuun ottamatta), kun se aiheuttaa niin paljon pahaa verta. Kieltäytyminen on vaikeata - joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanoi kustannusjohtaja aikoinaan minulle, kun olin esikoiskirjailija enkä halunnut esiintyä julkisuudessa.  Finlandia-ehdokkaaksi valitseminen hivelee egoa ja valitsematta jääminen aiheuttaa frustraation. Molempi pahempi.  Tai kenties frustraatio on sittenkin pienempi paha, ei pääse ego ainakaan liiaksi paisumaan.   

 

Jyrki Vainonen sanoo (HS 16.11.05) että ”isot palkinnot altistavat egon paisumiselle. Ego vaatii näkyvyyttä ja ohjautuu ulkoapäin. Se ei laske kehujen määrää ja voi jättää varjoonsa luovan minän, joka on kirjailijan käytössä kirjoittaessa. Vaatii taitoa pitää ego ja luova minä tasapainossa.” 

 

Huutokaupassa

13.11.05

Kävin eilen elämäni ensimmäisen kerran huutokaupassa.   Hämmästyin sitä, että siellä oli niin paljon miehiä.  Kulttuuritilaisuuksissa heitä ei näy, mutta huutokauppa kai vetoaa heidän kilpailuviettiinsä, samoin kuin urheilukilpailut. Menin huutokauppaan siksi, että tiesin siellä olevan myynnissä kaksi äitini pienoisfreskoa ja halusin nähdä ne. Minua kiinnosti myös kenen luota ne saivat kodin, mutta en saanut tietää, koska ostaja ei ollut paikalla, vaan hoiti huutamisen puhelimella.  Freskot menivät halvalla, kumpikin alle 200 euron.  Minua suretti äitini takia. Hän kuoli vain 46-vuotiaana maattuaan sitä ennen puolitoista vuotta sairaalassa liikuntakyvyttömänä.  Hän kuoli iässä jossa naisen luova kausi vasta alkaa, kun lapset ovat niin isoja, että energiaa alkaa vapautua muuhunkin kuin lapsista ja perheestä huolehtimiseen.

 Anja Konkka Sisarukset.JPG (20774 bytes)

 

Huutokaupassa yllä oleva  fresko myytiin Sisarukset – nimisenä, sen alkuperäinen nimi oli näyttelyluettelon mukaan Pihanurmikolla  ja  malleina  oli minun   muistini mukaan arkkitehti Arne Ervin pojat. Tummatukkaisen pojan muotokuva on minun eteiseni seinällä nykyään.

 

 Näytteyn avajaiset.jpg (22569 bytes)

 

Taide-lehden kuvan näyttelyn avajaisista  Taidehallin kerhohuoneella vuonna 1954, äitini vasemmalla, isäni oikealla.  E.J. V.( todennäköisesti Vehmas) kirjoitti Uudessa Suomessa  mm. että Anja Konkka ”on  ryhdyttyään  freskomaalaukseen yllättävästi vapautunut  ja päässyt usein ilahduttaviinkin tuloksiin […] Freskotauluissaan hän liikkuu omalla alueellaan, lastensa ja kissojensa parissa, joita kuvatessaan hän luo näkyviin lapsenomaisen naiivin ja viattomuudessaan viehättävän maailman. Tosin kuvaustavassa on avuttomuutta, mutta siinä on myös vastaansanomatonta aitoutta, tiettyä persoonallista totuutta, johon kömpelyyskin liittyy kuin luonnostaan. Se ikään kuin kuuluu  tyyliin.”

 

Testi Taru sormusten  herra –kirjan ystäville

 

Frodo lives a peaceful life in the Shire until he is unfortunate enough to inherit the ring from his Uncle Bilbo. Frodo is determined to destroy the ring and defeat the Dark Lord. Though the thought of this scares him out of his wits, he still marches forth bravely into Mordor with his faithful friend and servant Sam.

Take the "Which Hobbit are you?" quiz created by Cora Black!

 Testi löytyi Satunnaisen blogin kautta.  Minun täytyy tunnusta, että en le  vieläkään lukenut    Tarua, vaikka voitin sen pari vuotta sitten kirja-arpajaisista enkä  siis tiedä millainen henkilö on Frodo.

 

Historiallinen kuva

30.10.05

toimittajat.jpg (44883 bytes)

 

Kuvassa joka on peräisin Journalisti-lehdestä ( 18/05) istumassa vasemmalta Wald. Malkamäki ja Juhani Konkka, seisomassa Vilh. Forsström ( myös. Nivanto), Viljam Kaasonen ja Arvo Suominen.  He valmistuivat vuonna 1927 yhteiskunnalliselta korkeakoulusta, josta  tuli myöhemmin Tampereen yliopisto.  He olivat ensimmäiset, jotka suorittivat Suomessa sanomalehtitutkinnon, Forrströmia lukuun ottamatta. Isäni oli tuolloin vasta 23-vuotias. Kravatti ja kauluspaita  piti olla,  kun hän nyt  oli  valmistunut herra toimittaja.   Koulun rehtori Yrjö Ruutu otti hänet isällisten  siipiensä suojaan ja   antoi hänelle   päätoimittajan pestin perustamaansa  Päivän Uutiset – nimiseen lehteen. Yrjö Ruutu perusti  30-luvun alussa puolueen nimeltä Suomen Kansallissosialistinen Liitto ( SKSL), jolla ei ollut mitään  tekemistä  saksalaisen natsismin kanssa, ja  pyysi isääni puoluesihteeriksi.  Isäni puolueura kesti  pari kolme vuotta.   Hän sanoutui irti puoluehommista  kolmekymmentävuotiaana.  Yrjö  Ruutu  liittyi myöhemmin   SKDL:n  ( Suomen Kansandemokraattisen  Liiton)  jäseneksi ja  hänest tuli Kouluhallituksen pääjohtaja.  Nämä tiedot ovat peräisin Henrik Ekbergin kirjasta Führerns trogna  följeslagare.  Yrjö Ruutu ja isäni eivät tosin olleet kovin uskollisia führerille. Mutta  Ekbergin kirja on perusteellisin tutkimus  suomalaisesta natsismista, minkä minä tiedän. Kirjasta on peräisin alla oleva  Tove  Janssonin  pilakuva    natsien  sodanjälkeisestä  muodonmuutoksesta puhtaiksi pulmusiksi.  Se on vuodelta   1945.  Kuva on aika epäselvä,  mutta kuvan  oikeassa  alakulmassa portailla   seisoo pieni musta muumihahmo, joka on menossa natsien   metamorfoosilaitteeseen.

Tove Jansson. Metamorfoosi.jpg (90005 bytes)

Kun on tunteet

29.10.05

Kirjamessuilla ( siitä  enemmän Sanat-blogissa) tapasin Sammakon osastolla nuoren naisen, joka toi minulle tervehdyksen puolen vuosisadan takaa. Hän kertoi, että tuntee naisen joka oli meillä kesätyttönä 12-vuotiaana.  Muistin tytön heti kun hän sanoi nimen (se oli Anita).  Minä olin siihen aikaan yhdeksänvuotias. Hän oli kaunis vaalea tyttö, juuri sellainen kuin minä olisin halunnut olla.  Olin sekä kade että mustasukkainen hänelle, koska äitini maalasi ja piirsi häntä, eikä minua.   Äidillä oli muitakin lapsimalleja, mutta en muista heitä, ehkä siksi että en kokenut heitä kilpailijoikseni.  Minulla on tunnemuisti, en pysty muistamaan menneisyydestäni mitään, mikä ei ole tavalla tai toisella ole koskettanut tunteitani. Alla olevan pieniosfreskon mallina  on saattanut olla kaunis Anita  sekä vaalea- että tummatukkaisena. Fresko on muistaakseni  Käpylän kirjaston   henkilökunnan  huoneessa.

Anja Konkka. Tyttöjä rannalla.jpg (31693 bytes)

Anja Konkka:Tyttöjä rannalla,1954

Myöhemmin illalla  katsoin telkkarista  loppuosan    ranskalaisesta elokuvasta  Roolipeli  (La Répétition, ohj. Catherine Corsini), joka kertoi kahden  nuoren naisen  suhteesta.   Toinen oli näyttelijä, ja  toinenkin  olisi halunnut olla näyttelijä, mikäli  ymmärsin oikein.  Minusta tuntui kuin olisin nähnyt elokuvan aikaisemmin, niin tuttuja  olivat naisten intensiiviset tunteet: kateus ja mustasukkaisuus, ja mitä kaikkea nuo  tunteet  saivatkaan aikaan.   Helsingin Sanomien miespuolinen kriitikko (Timo Peltonen)  ei ymmärtänyt    naisten tunteita  ja  suhtautui  arvostelussaan   elokuvaan penseästi.  Vaikeata  miehen  on ymmärtääkään   naisten  välisiä  suhteita ja  tunteita, kun ei  hänellä ole niistä mitään kokemusta,  ja  ylipäänsäkään Suomessa  ei ymmäretä tunteita, vaan niihin  suhtaudutaan kielteiesti, toisin kuin   Ranskassa.   Elokuvan loppu  oli yllä  kyllä aika klisheinen, teatteriuralla menestystä saanut   nainen  jäi  yksin sateeseen kävelemään, kun taas  hänen  nuoruudenystävänsä, joka ei päässyt   haaveistaan huolimatta päässyt teatteriuralle,  ajoi miehensä  kanssa   autolla  sateelta  suojssa menestyneen mutta yksinäisen   ex-ystvättären ohi kadulla.  Tyhmä loppu, enpä olisi uskonut että naisohaaja olisi päätynyt  tuollaiseen  ratkaisuun, että  parisuhde on sittenkin naiselle  onnelisempaa kuin menestyminen   taiteellisella uralla.   Vahinko, etten  nähnyt elokuvaa  alusta loppuun.  Aika   harvoin saa  nähdäkseen tai lukeakseen naisten/ tyttöjen  välisistä   syvistä ja  mustista tunteista.  Ne  eivät kai sitten ole yht tärkeitä kuin miehen ja naisen väliset   tunteiden jännitteet.

 

Natalia Ginzburg, kirja ja kritiikki

24.10.05

 

 Alla olevat Natalia Ginsburgin sanat  kirjoitan itselleni   muistiin, etten unohtaisi niitä  sitten kun kirja joskus  toivon  mukaan on valmis ja   lähtee maailmalle  arvosteltavaksi ja luettavaksi:  

”On yksi asia, jota kirjoittajan ei luultavasti koskaan pitäisi tehdä: kärsiä määrättömästi negatiivisesta kritiikistä tai hiljaisuudesta joka lankeaa hänen teoksensa ylle. Kun annamme ylimitoitettua ja olennaista merkitystä teoksemme menestykselle, paljastamme meissä itsessämme piilevän rakkauden puutteen tätä teosta kohtaan. Jos olemme rakastaneet sitä todella ja yhä rakastamme, tiedämme, että sillä mitä teokselle sen ilmestyessä ja matkalla tapahtuu – niin ymmärtämättömyydellä kuin suosiolla – ei ole kuin lyhytaikainen merkitys, niin kuin joki tai pilvi piittaavat vain vähän niistä maisemista ja puista, jotka ne matkallaan kohtaavat. […] Toden totta, sillä joka kirjoittaa, ei ole oikeutta pyytää teokselleen keneltäkään mitään. […] Ehkä i ole hyödyllistä ajatella liiaksi teoksia, jotka on jo lopettanut ja jotka ovat lähteneet, meluten tai hiljaisesti, omille teilleen. Niiden kirjoittaminen on tuottanut suurta mielihyvää ja tämän pitäisi pohjimmiltaan riittää ainaiseksi.”

 

Nämä sanat löytyivät Hannu Mäkelän  uudesta kirjasta Ruhtinas unelmain mailla.  Suosittelen  kaikille lukemisen  ja matkustamisen ystäville.  Sitä voi lukea mistä kohdasta vain. Minä luin ensimmäisenä jakson jonka nimi on Venäläinen sielu, sitten luin luvut Parosesta ja Perecistä, koska he Venäläisen sielun lisäksi kiinnostavat minua henk.kohtaisesti. Mäkelä kirjoittaa myös kirjoittamisesta, kirjailijan ammatista, mutta en ole vielä ehtinyt lukea niitä lukuja, kun sain kirjan vasta pari päivää sitten lainaksi.   Natalia Ginzburg on italialainen kirjailija, syntynyt Palermossa. En muista että häneltä  olisi suomennettu yhtään  romaania. Saatan erehtyä.

 

 

Millainen ajattelija olet?

24.10.05  

via Marja-Leena Rathje

 Testi  löytyy  täältä>>

 

 

You are an Intrapersonal thinker

Intrapersonal thinker

Intrapersonal thinkers:

Spend a lot of time thinking about and trying to understand themselves
Reflect on their thoughts and moods, and work to improve them
You understand how your behaviour affects your relationships with others

Like intrapersonal thinkers, Leonardo worked hard to improve all aspects of himself.

 

Other Intrapersonal thinkers include
Sigmund Freud, Gandhi, Grahame Greene

Careers which suit Intrapersonal Thinkers include
Psychologist, Teacher, Pilot, Child care worker, Explorer, Drama therapist

 

 

You are a Naturalist Thinker

Naturalistic thinker

Naturalist Thinkers:

Like to understand the natural world, and the living beings that inhabit it
have an aptitude for communicating with animals
You try to understand patterns of life and natural forces

Like other Naturalist thinkers, Leonardo longed to spend time in the countryside. He spent hours watching birds to understand how they flew.

 

Other Naturalist thinkers include
Charles Darwin, Jane Goodall, Johnny Morris, David Attenborough

Careers which suit Naturalist thinkers include
Biologist, Meteorologist, Forester, Farmer, Astronomer, Alternative therapist




How would other people score? Can you imagine friends or family members who might think differently to you?

Find out about the different thinking styles

This quiz is intended to be a fun way to learn about different thinking styles. It can provide you with some interesting information about your preferred ways of creative thinking and problem solving. However, no brief questionnaire can guarantee accurate information.

However, your results might be able to help us with a real scientific experiment about Multiple Intelligence theory.



About the experiment

More mind tests from bbc.co.uk

Back to Leonardo homepage

More from bbc.co.uk


BBC Science - Human Mind
More personality tests

BBC Science - Hot Topics
'What sex is your brain?' quiz

Go further


Branton Shearer's University Page
More about multiple intelligences

Multiple Intelligence Links
A catalogue of Multiple Intelligence research resources

 

 

 

 

Pietari – kaihon ja ironian rajalla

6.10.05

 Motto: Venäläinen kirjallisuus on omistettu epäonnisen rakkaussuhteen kuvaamiselle. (Viktor Shklovsky)

Päivän lukuelämys: Otso Kantokorven kirjoitus Kaihon ja ironian rajalla vanhassa Taide –lehdessä ( 2001/1) Yllä oleva  motto kirjoituksesta. Pienen kielialueen  riesa:  Viktor Shklovskya (Sklovskia) ei ole suomennettu, englanniksi häntä kyllä on käännetty.   

Taiteilijatalossa asumisessa on omat ilonsa. Taide –lehti löytyi  talon pesulasta.   Luin sitä sillä aikaa kun kaksi konetta pesi pyykkiä.  Entisen asuintaloni pesulasta löytyi Cosmopolitan- lehtiä, joissa neuvottiin miten mies isketään.  Muttei niistä neuvoista ollut mitään hyötyä minulle. Olin kai liian vanhan oppimaan uusia niksejä. Siteeraan Kantokorven iki-ihanasta jutusta alun, keskikohdan ja lopun.  Näin hän aloittaa: 

 Kun matkustan Pietariin, matkustan unelmiini. Mutta kuinka puhua siitä olematta mielen neokoloniasti, joka käyttää toisten arkista elinympäristöä omien tunteidensa näyttämönä? Vai tekisinkö kuin Viktor Shklovsky epäonnisessa rakkaudessaan Elsa Trioletia kohtaan ( ET oli  ranskalaisen Louis Aragonin vaimo, AK:n huomautus): ”En aio kirjoittaa rakkaudesta. Aion kirjoittaa ainoastaan säästä” Tai ehkä sittenkin kuin Majakovski epäonnisessa rakkaudessaan Lili Brikiä ( Elsan  sisar, kuinkas muuten) kohtaan:

Sanojen nauloilla,
katsokaa -
olen tässä paperilla,
ristiinnaulittuna
.

 Näin hän jatkaa:  Puhutaan sittenkin säästä. Kun saavuin Pietariin, satoi. Lätäköillään heijastelevat kadut epätasaisine kivetyksineen ja kapeat, hissittömät rappukäytävät loivat sen näyttämön, jossa samaistuin juuri niin naiivisti kuin elokuvissasamaistutaan. Timur Novikovin hämärässä ja pienessä asunnossa tajusin hetkessä, että tulisin rakastamaan ätä kaupunkia koko loppuelämäni. Kaipaamaan siksi, että rakkaus on kuitenkin niin yksipuolista […] Ja siksi, että sitä kuitenkin rakastaa eniten silloin, kun se toinen on poissa tai saavuttamattomissa.

 Ja näin hän loettaa:  On olemassa pietarilainen taiteilija. Hän on kuin nuorallakävelijä kaihon ja ironian välillä […]   Hän katsoo kaihoten historiaan, joka katsoi kaihoten tulevaisuuteen. Eivätkö nuo katseet kohtaa kuin korkeintaan surumielisen hymyn siivittäminä hetken verran. Kuin Pietarin metron loputtomissa liukuportaissa, joissa voi rakastua hiljaa  ohiliukuvaan naiseen pieneksi hetkeksi, joka kuitenkin on ikuisuus

Ah, olen kateudesta vihreä. Noin hyvin en olisi osannut kuvata sitä mitä minulle tapahtui pietarilaisen metron portaissa vuonna 1972, kun kävin ensimmäisen kerran Pietarissa. Siitä lähtien olen rakastanut Pietaria. 

Sergei Kovalski.jpg (24561 bytes)

Sergei Kovalsky, Lasten aika, kollaasi 2000

PS. Menkää Pietariin. se on kauneimmillaan lokakuussa.  Kirjailijaelämän Katri Manninen antaa hyviä ohjeita  ja linkkejä artikkelissan Pietari 2.10.05

 PS. Olen korjannut vasemmassa sivupalkissa olen aihelistan linkit, jotka katosivat kun Kirjailijan päiväkirja  kaatui.  Nyt linkkien pitäisi   osoittaa oikeaan kohteeseen.

 

Lause on osuva ja armoton

Compiled 10/1/2005  12:21:28 PM GMT


Kovasydäminen, vihainen ja
armoton ihminen on
yksinäinen ihminen. ... Kuva on
harvinaisen osuva. Kasteen hetkellä meidät on
asetettu sille tielle, ...
-
Illan typerin lause
Laihon suusta oli osuva: "Hevissä on
aika paljon turhamaisuuksia...
... -huutoja ja
nuolee persettä vai armoton
letinheilutus vai mikä? ...
-
Ja viimeinen lause
on runosi upea oivallus, kiitos! ... Tervetuloa joukkoon, ja
osuva oivallus tämä runosi! Arvostelija
-
kuumana kuin armoton
aurinko joka sai kaupungin asvaltin kiehumaan jalkojeni alla
... ja
tuo viimeinen lause
kruunaa kaiken. Arvostelija: hiipuva liekki ...

Syksy on   arvostelujen aikaa, kirjailijalle.   Kun  lukee  arvosteluja, tulee  vähän ahdistunut olo.  Huh, kuinka  käy  sitten kun oma kirja on  valmis  arvostelevaksi.   Parasta paeta ulkomaille, niin olen tehnyt aina ennenkin.  Kirjoittaminen ei ole sujunut eilen eikä tänään. Eilen  leikin Leevi  Lehdon Google- runogeneraattorin kanssa.   Syötin  sille lyhyitä lauseita. Tuo ylläoleva oli paras.  Runogeneraattori  tuottaa puhdasta dadaa.  Alla   on dadaisti  Raoul Hausmaninnin  näkemys  arvostelijasta ( Der Kunstkritiker 1919/20, kollaasi).

Arvostelija.jpg (33151 bytes)

 

Linkitystä

 2.10.05

Alla oleva  merkintä on ilmestynyt aikaisemmin Sanat-lokissa, mutta  laitan sen tänne niitä varten, jotka  eivät  ole vielä  löytäneet  sinne.

  29.9.05 Blogilistan suosikkeihini ilmestyi tänään Lentävä juusto.   Ihmettelin että mistä se on tullut, kun en muista tilanneeni sen nimistä blogia. Luin Juuston arkistoja, artikkelit tuntuivat tutuilta niin kuin kirja jonka on joskus lukenut, mutta unohtanut lukeneensa.  Ajattelin, että olen ehkä joskus tilannut Juuston, mutta kun se on lakannut päivittymästä, olen unohtanut sen. Opetus: ei kannata poistaa Suosikeista päivittymättömiä blogeja, ne voivat olla luovalla tauolla.

 Lentävän juuston kirjoittaja on lukenut amerikkalaista kirjaa ja tullut tähän tulokseen: ”Suomalaisten ja amerikkalaisten romaanien pääero on siinä, että amerikkalaisissa tehdään asioita. Suomalaisissa vain rämmitään ja riudutaan päivästä toiseen. Kaikki aika ja vaiva menee perustoimeentulon hankkimiseen ja lähipiirin kanssa riitelyyn. Suurin saavutus taitaa olla omakotitalon rakentaminen, mikä sekään ei kosmisesta mittakaavasta ole niin sankarillista, koska kaikkihan kuitenkin jossain asuvat. Edes elintasoero ei selitä, koska amerikkalaiskirjassa pätkätyöläispummillakin on enemmän henkistä vapautta kuin oikeastaan kenelläkään meikäläisten kirjojen hahmogalleriassa.” Altavastaajana (suomalaisena romaaninkirjoittajana) voin vain todeta, että ei sitä voi repäistä itseään irti juuristaan, yhteiskunnasta ja ennen kaikkea  kielestä,  joka hahmottaa  maailmaa sellaisena kuin suomalainen sen kokee. Suomalainen romaani on suomalaisuuden peili, eikä se muuta voi ollakaan.  Lentävän juuston kirjoittaja analysoi suomalaista ikävyyttä. Kannattaa lukea artikkeli Luen amerikkalaista kirjaa.

  Ranskankielentaitoisille täältä löytyy hauskempaa lukemista kuin suomalainen romaani, Jacques Jouetin jatkoromaani La République de Mek- Ouyes. Tilaus on ilmainen. Kun ilmoittaa  email-osoitteensa, joka  aamu sähköpostilaatikkoon tulee  romaanin uusi jakso ( noin  5  sivua).  Kustantaja on Ranskassa arvossapidetty P.O.L   En ollut tilannut jatkoromaania,  siksi yllätyin iloisesti, kun  sen jaksot  alkoivat ilmaantua  postilaatikkooni.

 Helsingin Sanomien toimittajat ovat ruvenneet bloggaamaan. – jälkijunassa joku varmaan sanoo, kun tuolla ”suuressa maailmassa” suurten lehtien blogeja on jo ilmestynyt jonkin aikaa.   Ei jälkijunassa tulo ole paha juttu. Vanha kissakin tarkkailee ensin tilannetta ennen kuin ryhtyy toimimaan.   Olen seurannut jonkin aikaa Kuukausiliitteen toimittajan blogia. Tänään tilasin  tiedetoimittajien blogin Kvarkeista galakseihin. Toivomuslistalla on kirjallisuustoimittajien blogi, jossa lukijat  voisivat kommentoida,   jotain samantapaista  kuin Le Monden  Pierre Assoulinen kirjallisuusblogi. Miksei myös Suomen Kuvalehti voisi ruveta julkaisemaan kirjallisuusblogia, siellähän arvostelut ovat kutistuneet niin kuin pyy maailmanlopun edellä. Niistä lukija ei saa paljon mitään irti.

 Ikkunoista puheen ollen ( kts alempi artikkeli)  tässä  kirjallinen  blogi   Katson ikkunasta ulos,  jota pitää Teemu Römpötti. Hän on lukenut norjalaisen Kjell Askildsenin novellin Yhteentörmäys, jonka alussa mies seisoo avoimessa ikkunassa ja katselee jalkakäytävälle. Teemu Römpötti pohdiskelee kirjallisuuden kykyä vetreyttää aivoja: Varmasti ”lukeminen kannattaa aina”, kuten Jörn Donnerin kirjakerhomainosfraasi kuuluu, mutta jotkut tekstit suorastaan pyytävät aktivoitumaan. Tällaisia ovat juuri Askildsenin tekstit. Hänen ilmaisunsa modernistinen aukollisuus, lakonisuus, vähäsanaisuus ja mehukkaalla tasolla jopa kuivuus, on kiehtovaa. Kun asioita ei puhuta sileäksi, pääsee lukija herkkupöydän ääreen.”

 PS. Käykääpä katsomassa Taidettako? –blogista sielun peiliä. Sehän on ikkuna. 

 

Kirjoittava kissa

25.9.05

Kirjoittava kissa.jpg (9020 bytes)

Kirjoittavan kissan kuva  on Kissat kertovat -antologiasta, josta  kirjoitin pari päivää sitten Sanat-lokissa.   Kirjoittavan kissan nimi on  Begram.  Vladimir Nekljavev kertoo kahdesta kissaveljeksestä, joista toinen  sai ja toinen ei saanut hiiriä kiinni.  Hän sanoo: "Meillä valkovenäläisillä on sellainen sanonta, ja taitaa se olla venäläisilläkin: "Se ei saa hiiriä kiinni." Niin sanotaan ihmisestä, jolla ei leikkaa."

 

Aloittamisen vaikeus ja hukkumisen pelko

25.9.05

 Muistinmerkintä seitsemän vuoden takaa, kun aloitin Musta passin kirjoittamisen:

 Minun pitäisi - haluaisin aloittaa kirjoittamisen, mutta minä pelkään aloittamista. Siirrän sitä päivästä toiseen, keksin muuta tekemistä, torjun halua, joka ei ole vielä tullut tarpeeksi voimakkaaksi että se murtaisi vastarinnan -   en   ole vielä  nähnyt painajaisia, mikä merkki halun voimistumisesta.  Minä pelkään kirjoittamista, koska se imaisee minut kokonaan mukaansa eikä elämässä ei ole sitten sijaa millekään muulle. Pelkään kirjoittamista, koska se näännyttää.  Kun työ on valmis, olen loppuun uupunut ja masentunut. 

 Julia  Kristevan mielestä kirjoittaminen on  naisille vaarallisempaa kuin miehille. Hän muistuttaa, että Virginia Woolf teki itsemurhan, samoin Marina Tsvetajeva.  Kuinka paljon enemmän mieskirjailijat ovatkaan tehneet itsemurhia! Sen hän unohtaa. Kirjoittaminen on vaarallista, oli ihminen kumpaa sukupuolta hyvänsä.  ”On aina olemassa mahdollisuus, että naisen vapauttamat  torjutut tiedostamattomat voimat hukuttavat hänet alleen,” kirjoittaa Kristeva Naisten ajassa (1979). Voi olla että minun pelkoni kirjoittamista kohtaan on hukkumisen pelkoa. Muusa on seireeni joka houkuttelee hukkumaan.  Se mikä on tuntematonta on kiehtovaa,, mutta samalla vaarallista ja pelottavaa

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

24.9.05

 

Löysin vanhan muistiinpanon viiden vuoden takaa, kun etsin tiedostoistani tänään jotain muuta (kts. Sanat):  

  Luen parhaillaan  Merete Mazzarellan kirjaa Silloin en ole koskaan yksin.  Hän kirjoittaa lukemisesta: ”Lukeminen antaa enemmän kuin keskusteleminen.  Keskustelu ei jätä tilaa kuolleille hetkille, keskustelu vaatii meitä lakkaamatta reagoimaan keskustelukumppanin läsnäoloon ja päättyy usein siihen, että kadumme sekä mitä sanoimme että mitä jätimme sanomatta. Kirja on sen sijaan tisle tietoisuuden parhaasta sisällöstä… Proust on sanonut: Lukiessamme koemme ystävyyden parhaimmillaan.”

  Tuo on niin totta.  Kun olen puhunut paljon, kadun ja häpeän kaikkea mitä olen sanonut sen lisäksi että minulla on tyhjä olo.   Puhumisen jälkeen tule moraalinen krapula, vaikkei olisi juonut mitään.  Siksi en viihdy ravintoloissa, että niissä tulee hölötettyä niin paljon turhaa

  Mazarella kirjoittaa kirjoista joita on lukenut ja kirjoittajakursseista joita on vetänyt.  Hän pohtii omaelämäkerrallista kirjoittamista. Carina Rydbergin  Korkeinta kastia on  hänen vaikutuksen. Hän palaa siihen yhä uudestaan eri yhteyksissä. Hän siteeraa kirjan alussa Tennessee Williamsia: ”Käytän rakkauttani näytelmähenkilöiden luomiseen. Ympäristölleni tarjoan enemmän epäluuloa ja kiukkua. En koskaan ole tahallani julma. Mutta työskenneltyäni koko aamupäivän minulla ei ole tarjota kanssaihmisilleni muuta kuin välinpitämättömyyttä. Yritän puolustautua teeskentelemällä, että työni  antaa minulle oikeuden olla tuntematta todellista kiinnostusta mihinkään muuhun

Miehelle tuollainen välinpitämättömyys vielä jotenkuten sallitaan. Vaimo ymmärtää, vaikka koville se joskus ottaa.   Mutta naiskirjailija ei saa anteeksi välinpitämättömyyttä.  Hänen pitäisi jaksaa olla kiinnostunut läheisistään, jaksaa kuunnella heidän huolia, jaksaa olla hehkuva rakastajatar sängyssä.  Mies loukkaantuu, jos hänen naisensa sanoo, että ei nyt kiinnosta. Mies ei voi ymmärtää, että naisella voi olla jotain mielenkiintoisempaakin tekemistä. Jos haluaa säilyttää suhteen, ei pidä ruveta kirjoittamaan kirjaa.  

(Jälkihuomautus 24. 9.05   Se oli  katkeran kokemuksen sanelemaa kirjoitusta)

  Mazarella siteeraa    amerikkalaista sosiologi George Herbert Meadia jonka mukaan tietoisuudessa on kaksi osaa, minä ja itse . Itse” tarkoittaa toisten ajatuksia ja ideoita ja viime kädessä sitä yhteiskuntaa, jossa nämä ovat syntyneet. ”Minä” tarkoittaa sitä mikä ei ole toisten ajatuksia, ja tietoisuus syntyy katkeamattomasta keskustelusta minän ja itsen välillä. Tällaisen mallin ydin on siinä, että se kuvaa yksilön erityisen ja yleismaailmallisen väliseksi kohtauspaikaksi. Minä on sekä yksilö että esimerkki.”  Minä en  kyllä tiedä, mitkä   ovat omia mitkä toisten ajatuksia. Luultavasti  kaikki on  toisten ajatuksia. Ja minä on vain suuni, joka sulattaa  ne niin, että ne näyttävät  omilta ajatuksilta.

 

Dadaa ja  päivityksiä

14.9.05

Mekaaninen pää.jpg (7765 bytes)"Päämme   on pyöreä että ajatuksemme voisivat vaihtaa suuntaa", sanoi   taitelija  Francis Picabia, dadaisti.   Luen parhaillaan  Dietmar Elgerin kirjaa Dadaism,  josta    vieressä oleva pää on peräisin. Sen  nimi on Mekaaninen pää ( Aikamme henki). Veistoksen on tehnyt Raoul  Hausman jo vuonna   1919. Taiteilijat  näkevät  tulevaisuuteen, siksi kannattaa käydä nykytaitelijoiden näyttelyssä. Heidän  näkynsä ovat kuin unia, jotka ymmärtää vasta sitten kun ne totetuvat. (PS. 15.09. Lisää dada-sitaatteja Sanat-blogissa).

Sanat-blogissa  on uusia päivityksiä. Blogin kommenttiosastolla  käydään  keskustelua,  onko kirjailijalla yksinoikeus kirjansa/runonsa  nimeen. Kts. artikkeli Nimenantamisen vaikeudet. ( Keskustelun viritti Anu Kaipaisen pahastuminen).  Keskustelu Hoellebecqista  on   myös jatkunut.  Sanna  antoi seuraavat  Houellebecq-linkit:

www.houellebecq.info/

http://www.michelhouellebecq.com

 

Kirjailijan päiväkirjan lukijoille

8.9.05

Olen siirtänyt tämän päiväkirjan hyllylle varapäiväkirjaksi. Kirjoitan  sanoja   nykyään Sanat - nimiseen  blogiin. Sieltä löytyvät uusimmat päivitykset. Jos  siellä   jotain menee jumiin, niin palaan  kirjoittamaan tänne.

Anja Konkka Kissa-aihe.jpg (20711 bytes)

Tämä on valokuva  äitini  pienoisfreskosta, jonka nimi   on Kissa-aihe.  En tiedä missä kissat ovat nykyään.  Helsingin kaupunki osti hänen pienoisfrskojaan kokoelmiinsa  50-luvulla. Yksi  niistä on   Käpylän kirjastossa  ja toinen oli Pohjois- Haagan kirjastossa, en ole käynyt   katsomassa onko se  siellä vieläkin.

Korjauspäivitystä

3.9.05

No niin, nyt olen  onnistunut siirtämään linkkilistan oikeaan reunaan, saa nähdä miten se toimii netissä. Kaikkia kadonneita linkkejä en  ole  vielä löytänyt. Uusi blogini toimii osoitteessa  http://akonkka.blogspot.com/ (sinne voi jättää kommentteja) En  silti aio kokonaan  hylätä tätä päiväkirjaa, ainakaan vielä.

Taikapeili

2.9.05

 

”Päiväkirjoissa lienee myös kyse siitä, millaisena ihminen haluaa nähdä itsensä. Teksti on taikakuvastin. Kun ihminen kirjoittaa itseään julkisuuteen, harva rohkenee paljastaa toisia tai kolmansia kasvojaan. Tekstuaalinen minä voi olla kokonaan toinen kuin esimerkiksi seksuaalinen minä, ruumiillinen itse, ” Päivystävä tekstintutkija eli Vesa Heikkinen  kirjoittaa uudessa Hiidenkivessä ( 4/2005 Elämiä verkossa). Hän analysoi kolmen mepin (Satu Hassi, Alex Stubb ja Piia-Noora Kauppi) nettipäiväkirjoja ja vetää niiden sisällön perusteella johtopäätöksen: ”Nettimepin omakuva on yksinaamainen: En koskaan mokaa. Minulla ei ole huonoja päiviä. Olen ihana, rakastakaa minua, pliis.”

 

 Ei kai kukaan poliitikko ole niin hullu, että kirjaisi huonoja päiviään ja ilkeitä ajatuksiaan julkiseen päiväkirjaan.  Iltapäivälehdet olisivat riemuissaan, kun saisivat aineistoa tyhjiin uutispäiviin mappien mokista. En ehdi enempää kommentoida, kun on täysi työ saada romahtanut päiväkirja pystyyn.  Linkkien liittäminen sivun oikeana laitaan on pirun hidasta työtä, enkä tiedä onnistuuko se.   Jos lähiaikoina tulee ”haamupäivityksiä”, ne vain näyttävät sellaisilta, tosiasiassa lisäilen linkkejä ja yritän saada päiväkirjan toimimaan jollakin tapaa. Se varmaan kaatui harmista, kun aloitin Bloggerissa oikean blogin,, jota voi kommentoida.

Lisäys myöhemmin.  Olen unohtanut HTML-kielen enkä  osaa enää  tehdä tästä päiväkirjasta siedettävän näköistä. Nyt   linkkilista asettui  vaempaan laitaan, Aiheiden viereen.  Todella turhauttavaa näpräämistä.  Menen  Sanat-blogiin puolelle  tekemään  linkkilistaa, jos se onnistuisi siellä paremmin

 

 

Linkkilista katosi

1.9.05

Ei olisi pitänyt eilisyönä  liittää alla olevaa  kuvaa ja tekstiä nettipäiväkirjaan, koska   sivunteko-ohjelmassa ( FrontPage) tapahtui  "syntax error" tai jotain muuta  fataalia. Tekstit katosivat ja niiden mukana linkkilista.   Tänään  olen palauttanut elokuun kirjoitukset. Mutta linkkilistaa en pysty palauttamaan, enkä tekemään uutta  linkkilistaa  tuohon  oikeaan sivupalkkiin.  Harmittaa niin pahuksesti.  Olen erittäin  Atk-negatiivinen   tällä hetkellä. Päässä puristaa kiukun rengas.

 

Kivitaidetta

31.8.05

Atk-positiivinen.jpg (13467 bytes)

Sakari Peltola: Atk-positiivinen, 2002, dioriitti ja graniitti

Kuva löytyi vanhasta Taide-lehdestä (2002/5)  meidän talon kerhohuoneesta.  Laitan sen tänne, koska  kaiket päivät istun tietokoneen ääressä naputtelemassa sanoja  koneeseen.  Alan muistuttaa kuvan kiviolentoa. Silmät pullistuvat päästä, mutta tukka ei  vielä ole lähtenyt.   Ei sitä ei jaksa  enää  illalla kirjoittaa nettipäiväkirjaa, vaan nukahtaa   telkkarin ääreen,  kun yrittää katsoa Big Brotheria.  En oikein käsittänyt mikä sen jutun idean on. Miksi ne  sahaa ja pilkkoo puita  kaiken aikaa?  Ehkä se olisi selvinnyt, jos olisin jaksanut katsoa ohjelmaa pitempään. Jotain absurdia siinä hommassa oli.

Kivenveistäjän työstä  Sakari Peltola sanoo: " Ne päivät jotka jumalten kanssa  vietin, tuntuivat perin mitättömiltä verratuna niihin miljooniin vuosiin, jotka kivi on täällä ollut. Jokainen ohi lyöty taltan isku antoi vihlovan muistutuksen omasta pienuudesta, mutta toisaalta kaikki  ne hengenahdistukset, säryt ja veriset naarmut olivat sen arvoisia."

Jumalat, joiden kanssa  Peltola päiviään vietti, olivat Ukko, Ilmar, Ahti ja Tapio, jotka hän veisti kiveen. 

Kohukirjailija Michel Houellebecq 

28.8.05

 Le Monden kirjallisuusblogin  kirjoittajan  Pierre  Assoulinen kommenttiosastolla   käydään kiihkeätä  keskustelua Michel  Houellebecqin  uudesta omaelämäkerrallisesta (?) romaanista La possibilité d'une île ( Erään saaren mahdollisuus),  jo 220  kommenttia kirjasta   joka ei  ole vielä  edes ilmestynyt.  

Le Figaro -lehden toimittaja löysi pariisilaisen puiston penkiltä Houellebecgin romaanin vedoksen ( éprouven), käsittääkseni  kannettoman nidotun  ennakkokappaleen jollaisia lähetään  Suomessakin lehtien   kirjallisuustoimituksiin  ennen kirjan  ilmestymistä. Ennakkokappaleessa on päivämäärä, jota ennen kirjasta ei saa julkaista arvostelua, mutta Le Figaron toimittaja kirjoitti jutun jo ennen ilmestymispäivää, joka on elokuun 31. Ja siitähän nousi kohu Ranskassa ja kustantaja hieroo mielissään käsiään. Myyntimenestys on taattu. Minä epäilen että tämä on kustantajan masinoima mainoskampanja. Houellebecq on sellainen nimi, että julkaisee hän mitä tahansa, niin siitä puhutaan.  Hän kritisoi rajusti nykyistä maailman menoa Generation X:n näkökulmasta (niiden joiden vanhemmat olivat 60-luvun hippejä). Suomeksi häneltä on ilmestynyt romaanit Alkeishiukkasia ja Oikeus nautintoon. 

Kirjallisuus herättää intohimoja ainakin Ranskassa siitä päätellen miten Houellebecqia runtataan   Assoulinen kommenttiosastossa.  Eräs kirjoittaja sanoo, että Houellebecq ei ole klooni, vaan trolli.  Toinen kirjoittaja on sitä mieltä, että hän ei ole kirjailija vaan sosiologi joka kuluttaa aikaansa yrittämällä murtautua sisään ovista jotka ovat auki. Ja kolmas lähettää kommenttiosastoon  The Guardinin  artikkelin, jossa   toimittaja runttaa kirjailijan: ”He’s  a sexist Stalinist eugenicist. He's also a pornographer and a homophobe. So how did best-selling author Michel Houellebecq become a hero in literary France?” Emily Eakin artikkeli on julkaistu jo viisi vuotta sitten, mutta se on niin mielenkiintoinen (kertoo mm. Houellebecqin taustan hippivanhempien  hyljättynä lapsena, jonka isovanhemmat  kasvattivat) During high school, Houellebecq spent hours by himself watching trains at the station next door. 'I would get on them and go nowhere,' he recalled. 'Just get on, get off.' He was frequently depressed.) Aloin sympatiseerata  Houellebecqia  luettuani  artikkelin, ja   kaappasin Assoulinen kommenttiosastolta. Koska se on pitkä juttu, julkaisen sen toisaalla muistiinmerkintänä itselleni ja niille jotka ovat kiinnostuneita Houllebecqista.  Suosittelen  Pierre Assoulinen blogia  La république des livres niille jotka ovat kiinnostuneita miten kirjallisuudesta keskustellaan Ranskassa. 

PS.  Dr. Philin ystäville testi: Dr. Phil's Personality Test  via Timbuktu

Elämän tarkoitus

 25.8.05

 Käymälässä luettua tänään: Minusta tuntuu että ne jotka tyytyvät yksinomaan kasvisravintoon antautuvat hillittömyyteen. Ihminen on puutteellisin käyttöohjein myyty vaaka, jonka toisessa kupissa on jänis, toisessa hyeena. Elämän tarkoitus on tutkia laite ja kirjoittaa sille manuaali. 

 Pidän tuosta Käymälöitsijän elämän tarkoituksen määritelmästä.  itse  en ole  tarkoitusta  pystynyt määrittelemään. Georges Perec kirjoitti elämän käyttöohjeen (La Vie mode d’emploi), mutta ei sitä manuaalia ole vielä suomeksi ilmestynyt. Se on paksu kirja, ehkä tylsäkin niin kuin manuaalit yleensä, mutta odotan sen suomentumista innolla. En ole koskaan jaksanut lukea lävitse tietokoneiden ja niiden käyttöjärjestelmien manuaaleja. Tunnustan saman tien syyllistyneeni hillittömyyteen niin kasvissyönnin kuin muunkin suhteen. jos minun elämälläni jokin tarkoitus on, niin se on sellaisen kirjan kirjoittaminen, johon olisin itse tyytyväinen.  Siihen en ole vielä pystynyt.  On siis jokin syy jatkaa elämistä. 

 


lukija.jpg (18095 bytes)

Anita Konkka

akonkka(laita tähän at)mbnet.fi

Sanat (uusi verkkolokini)

Vanhat lokit:

Kirjailijan päiväkirja: Arkisto 1/2005

Vuosi 2004

Arkisto1/2004

Arkisto2/2004

Vuosi 2003

Vuosi  2002

 

Linkit:

Aika ja minä

Babelexpress

BigSur ja Surreal

Blogisisko

Cacoethes Scribendi

Context

Dionysoksen kevät

Drunkenboat

Eufemia

Hannu Helin

Kerberos

Kesken kaiken

Kiiltomato

Kirja-addiktin tunnustuksia

Kirjailijaelämää

Kirjailijan häiriöklinikka

Kuolleen henkilön kotisivu

Kun kirjoitan

Käymälä

Kääntäjän päiväkirja

La République des livres

Leevi Lehto

Loistava puhallus

Miia with two eyes

Muisti|kirja

The Finnish Ulysseus

Timbuktu

Tuli & Savu

 

Kulttuuria:

Dekadenssiblogi

Jura Jukola

Kaikki on hetken tässä

Kulttuuria ja urheilua

Kulttuurinavigaattori

Lila

Maalainen

Pagistaan

Pekka Nykänen

Perikatoblogi

Periskooppi

Puimurissa

Rauno Räsänen

Ruu Morbidi

Scilla

Sedis blog

Toimittaja

Veloena

 

eXTReMe Tracker

 

.
.