Helmikuu 2002

©Anita Konkka

 

1.2.02

Tyhjä yö. En muista yhtään unta. Ja niin alkaa aamukin tyhjänä, lehden luvulla. Kun sen on lukenut ei mieleen ole jäänyt muuta kuin erään pikku-uutisen peruutus. Joku päivä sitten lehdessä kerrottiin naisesta joka oli juuttunut SAS:n lennolla vessanpytylle kun oli painanut huuhtelunappia istuessaan pöntöllä. Imu oli ollut niin voimakas, että hän pääsi irti vasta lentokentällä, kun teknikot tulivat hätiin. SAS:n tiedottaja pahoittelee, että he esittivät tarinan totena.

Bush on taas uhonnut. Irak, Iran ja Pohjois-Korea ovat hänen mielestään "pahuuden akseli" ja suuri uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle. Tällaiset puheet menevät tietysti äänestäjiin kuin häkä. Siltä mieheltä puuttuu täysin diplomatian taito.

2.2.

Taitelijan työ ja petoksen teema

Kävin eilen katsomassa Rivetten elokuvaa La belle noiseuse (Tuntematon mestariteos). Kristina ei pitänyt elokuvasta. Hän sanoi sitä kylmäksi ja jotenkin ulkokohtaiseksi, toisaalta romantisoiduksi näkemykseksi taiteilijan työn vaikutuksesta. Elokuva perustui Balzacin novelliin Le chef-oeuvre inconnu. Minusta se oli mielenkiintoinen ja realistinen kuvaus taiteilijan työstä. Hyvin todentuntuinen. Nautin elokuvan äänimaailmasta, se oli hieno. Kaikki ne rahinat, hiljaiset työnäänet, kun taiteilijaa tekee ensin luonnoksia ja sitten maalaa. Vain värien, hiilen, vernissan, tärpätin, kankaiden, kalkin ja liidun tuoksut puuttuivat. Taiteilija väänteli aika rankasti malliaan eri asentoihin. Minun taiteilijani ei ollut sellainen, mutta hänkin kyllä pyrki kosketustuntumaan ja se oli minusta kiusallista. Samanlainen alkujännitys taiteilijoilla, kun he aloittavat uuden mallin ja uuden työn kanssa. Esineiden siirtelyä paikasta toiseen. Sen jännitys tuntui hyvin voimakkaana. Kun työ alkoi sujua, taiteilija vapautui puhumaan.

Minusta alkoi tuntua että olen nähnyt tämän elokuvan, kun katselin kohtauksia taiteilijan ateljeessa. Tunne voimistui, kun taiteilija sai mestariteoksensa valmiiksi ja malli näki sen. Muistin hänen järkytyksensä ja muistin mitä tapahtui sitten: taiteilija muurasi maalauksensa seinän sisään niin ettei kukaan näkisi sitä. Ja teki yön aikana uuden maalauksen, jonka hän sitten näytti taidekauppiaalle, vaimolle, mallille ja mallin poikaystävälle.

Uudesta maalauksesta oli muistuma yöllisessä unessa. Jacquesin pöydällä oli vaaleanpunainen läpikuultava kivi. Kiven sisällä oli olento, jonka asennossa oli jotain samaa kuin ihmishahmossa taiteilijan kankaalla, tosin tausta oli vaaleansininen, eikä vaaleanpunertava kuten unessa. Hahmo oli selästä päin nähty malli joka oli sikiöasennossa, niin ettei hänen päätään ja käsiään eikä jalkojaan näkynyt. Suuret silmät olivat aikaisemmasta taulusta - kymmenen vuotta sitten keskenjääneestä La belle noiseuse - maalauksesta, jossa taiteilijan vaimo oli ollut mallina.

Vaimo oli mustasukkainen uudelle mallille. Sekin niin tuttua. Kas kummaa ettei T:n vaimo tullut uneeni. Hän oli minulle aikoinaan mustasukkainen. Kai hän oli kaikille miehensä nuorille naismalleille mustasukkainen, vaikka aihetta ei olisi ollut. En ollut hänen miehensä rakastajatar. Tykkäsin muuten vain olla mallina, se toi mieleen lapsuuden. Kaikki ne ateljeen tuoksut ja äänet. Se hiljainen työskentely. Ulkoa kuului silloin tällöin naakkojen naukuminen.

Se pettämisen ja mustasukkaisuuden teema tuli muulla tavoin viime yön uniin. Jacquesin tyttöystävä ( joka ei ollut Jehanne) valitti virtsarakonvaivoja ja minä selitin jollekin toiselle naiselle, että niitä tulee jos mies pettää naistaan, vaikka nainen ei olisi pettämisestä tietoinen, koska nainen tuntee olevansa "pissed off". Karkeasti suomennettuna "piss off" tarkoittaa "suksi hevonkuuseen" tai "painu vittuun"

Hyvän taideteoksen syntyyn vaikuttaa rakastuminen - ei sen tarvitse olla vakavaa eikä kestää loppuikää, mutta vaimoille ja tyttöystäville se on vakava uhka. Ja niin se oli elokuvan nuorelle taitelijanalulle, joka tarjosi itse tyttöystäväänsä malliksi vanhalle taiteilijalle. Myös hän kärsi mustasukkaisuudesta. Hänellä oli siihen aihetta. Tyttöystävä jätti hänet elokuvan lopussa, ei sen takia että olisi rakastunut vanhaan taiteilijaan, vaan siksi että löysi oman voimansa. "kasvoi" kuten nykyään on tapana sanoa. Kaikki mikä tekee kipeätä, kasvattaa. Näinhän ihmiset ovat alkaneet uskoa. Ennen sanottiin, että kärsimykset jalostavat,. mikä kylläkään ei pidä paikkaansa.

4.2.02

Jyrki täyttää tänään 38 vuotta. Käsittämätöntä että minulla on jo niin vanha poika. Mihin nämä vuodet ovat kuluneet? Näin kai ajattelee jokainen äiti. Vuodet vain kuluvat jotenkin huomaamattomasti. Ja äkkiä on vanha. Asiassa on hyvät puolensa, mutta kuoleminen ei houkuttele. Jyrki ja Riika olivat eilen(sunnuntaina) syömässä. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi Oxfordin ison sanakirjan. Hän antoi minulle Kronoksen cd-levyn. Joimme yhdessä Viapori-punaviinin. Tarjosin neljän ruokalajin menuun: sherryllä höystettyä porkkanakeittoa, sienillä täytettyjä munakoisoja salaatin kera, lohiperhosfileitä juustopurjokastikkeen kera, tosca-omenoita vaniljakastikkeen kanssa ja lopuksi juustolautanen.

Alitajunnan viisaus?

Alitajuntaa kiinnostaa samat asiat kuin iltapäivälehtiä - kuten kuninkaalliset häät! Tietoinen tajuntani ei noteerannut Hollannin prinssin häitä. Kun kävin kaupassa ja näin iltalehtien lööpit, niin siellähän nämä häät olivat näkyvästi esillä. Joidenkin mielestä unet (alitajunta) on viisauden lähde. Siinä tapauksessa myös iltapäivälehdet ovat viisauden lähde.

5.2.

Miliisin oikeudet

Eilisestä lehdestä luettua:" Venäjän sisäministeriö haluaa miliisille laajat oikeudet internetin käyttäjien taustojen selvittämiseksi. Ennen modeemin tai internetyhteyden ostamista miliisi haluaisi haastatella tietokoneen omistajaa sekä hänen asuinpaikkansa lähipoliisia, naapureita ja vuokranantajaa". Niin kuin ei sinä maassa miliisillä olisi parempaakin tekemistä! Ei siellä demokratiaa kohden olla menossa, päinvastoin. Mitähän minun naapurini ja vuokranantajani sanoisivat, jos poliisi kävisi kyselemässä taustoja?

6.2.02

Rakastuneen kielellä

Flunssa jatkuu, ja olo on kurja, silmät ja nenä vuotavat yhtä pahasti kuin eilen. Ja sää on taas yhtä sumuinen kuin ennenkin - eilistä päivää lukuun ottamatta. Silloin aurinko tuli pilvistä esiin Runebergin päivän kunniaksi. Ostin alennusmyynnistä Roland Barthesin kirjan Rakastuneen kielellä. Minulla on se ennestään englanninkielisenä, mutta se on niin vaikeata tekstiä että en ole lukenut sitä kuin paikoitellen. Eilen luin kirjan melkein kokonaan.

Kirja vaikutti unielämääni. Näin unta uudesta runosta, jonka K. oli kirjoittanut. Hän luki sen minulle ääneen. Runon lopussa oli sanat jotka olin sanonut hänelle kauan sitten Koskenpesässä. Minua hämmästytti, että hän muisti ne. Runon loppu oli samankaltainen kuin Barthesin kirjan haiku:

Kesäaamu, lahdella kaunis sää

   - lähdin ulos

poimimaan sinisateen

Toisessa kohdassa Barthes kirjoittaa rakastumisesta ensisilmäyksellä - se on kuin tauluun, kuvaan rakastumista - me näemme taulun, emme ihmistä. Rakastamme kuvaa, mutta - hän lisää - "tirkistysreikä voi olla myös kielellinen: voin rakastua minulle sanottuun lauseeseen en vain siksi että se sanoo jotakin joka koskettaa haluani, vaan lauseopillisena kaarena (rajauksen takia), joka asettuu minuun asumaan kuin muisto."

Minulta on edelleen avain hukassa. Viime yönä minun olisi pitänyt hakea avain Eläinmuseon vessasta, että olisin päässyt Nuoren Voiman toimistoon nukkumaan. Mutta pelästyin autoa ja miestä joka autossa seurasi minua ja heräsin kesken kaiken. Siis ongelman ratkaisu löytyisi museosta. Liittyykö se miehiin ja eläimiin? Freudilla avain ilman muuta liittyisi seksiin. Minulta on seksielämä ollut hukassa kaksi vuotta enkä ole sitä edes kaivannut. Ehkä, jos elää 15 vuotta yksin, niin sitä alkaa kaivata, kuten T. jonka tapasin bussissa pari päivää sitten. Mutta viidentoista vuoden kuluttua olen 75-vuotias. Aika ryppyinen ja kuiva nainen siihen mennessä, toivottavasti en sentään henkisesti.

7.2.

Suomalainen mieskulttuuri

Olen vähän miettinyt sitä sängyssä maatessani, mitä merkitsee jos kielessä ei ole ollenkaan feminiinimuotoja, kuten suomessa. Mahtaako se olla niin tasa-arvoista? Nainen on kokonaan syrjäytetty kielestä. Siis kielen tasolla häntä ei ole olemassakaan. On aika vaikeata olla naiskirjailija näin maskuliinisessa kulttuurissa ja kielessä, osa itsestä kokonaan vailla ilmaisumahdollisuuksia. Kulttuuri kuuluu miehille ja miesryhmille. On Runebergin sota sankarit, von Döbeln, Sven Dufva ja keitä heitä nyt olikaan. On Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. On Väinö Linnan sotilaat. On juoksijasankari Paavo Nurmi. Ai niin, unohdin Kalevalana sankarijoukon, joka painuu Pohjolaan ryöstämään sampoa.

Rakkautta suomalaiset eivät osaa kuvata. Rakkaus on naisellista, hävettävää koska se tekee miehestä subjektiivisen, siis naisellisen. Yritä nyt tällaisessa kulttuuri-ilmapiirissä ilmaista naisellisuutta. Ei se ole kiellettyä, mutta jos haluat menestyä, tai tulla nähdyksi ja kuulluksi, niin yrityksesi on turha, sinä joudut jonnekin kirjallisuuden marginaaliin. Jos haluat kirjallista arvostusta, kirjoita miehistä ja miehisistä aiheista, kuten sodasta, politiikasta, historiasta. Sodasta kirjoittaminen on tosin hieman vaarallista, koska miehet lukevat kirjaa suurennuslasin kanssa, etsivät siitä virheitä ja tietysti löytävät, kuten löysivät Ulla-Leena Lundbergin syksyllä ilmestyneestä romaanista Marsipaanisotilas.

8.2.02

Colette

Luin lehdestä aamulla, että Julia Kristeva päättää esitelmäsarjansa naisneroista Coletteen. ( muut nerot sarjassa ovat olleet Hannah Arendt ja Melanie Klein, filosofi ja psykoanalyytikko). Colette on vähitellen alkanut saada arvostusta, ei häntä Ranskassakaan ole aina ymmärretty, vaikka Ranska on naiskirjailijoille myötämielisempi maa kuin Suomi. Aliarvostuksen syynä on voinut olla hänen elämänsä, jota on sanottu vähintäänkin värikkääksi, mutta varmaan myös hänen tuotantonsa, " "jota ei ole voitu luokitella" - se ei kuulu mihinkään "ismiin".

Luen parhaillaan Chériä ja Claudinen kotia, josta haluan puhua maaliskuun alussa naiskirjallisuuspaneelissa. Ohjelman järjestävät ehdottivat Wittigin Opoponaksia, mutta itse ehdotin Colettea, koska minulla on hänen henkilökohtaisempi suhde kuin Wittigiin. Hänen Claudinen kotinsa innoittamana suunnittelin äidin kanssa kirjaa, johon minä kirjoittaisin kissakertomuksia ja hän piirtäisi kissakuvia. Kun luen Claudinen kotia kaikki hyvät muistot äidistä heräävät henkiin.

Tuli mieleen, että mitenkä paljon äiti ja Colette itse asiassa ovat vaikuttaneet minun kirjoihini, tiedostamattomani. Isän vaikutuksen olen kyllä aina tiedostanut. Se on ollut väkivaltaisempaa vaikutusta.

Tänään olen vihdoinkin parantunut flunssasta. Voin lähteä ulos, mutta ensin täytyy siivota. Koti on kuin bordelli, joka paikassa lojuu käytettyjä paperinenäliinoja. Keittiössä on tiskikasoja, lattia on roskainen. Sen jälkeen täytyy mennä kirjastoon palauttamaan lainakirjat, ne ovat myöhässä flunssan takia, sakkoja ropsahtaa ties kuinka paljon.

10.2.02

 Kirjallisuutta ja politiikkaa

Coletten elämänkerta ( kirjoittaja Judith Thurman) jota luin pikkutunneille, herätti mielikuvitukseni toimintaan yöllä. Ensin kävin katsomassa vapaata asuntoa George Sandin talossa äidin rakastajan kanssa. Mies putosi kaiteen yli enkä tiedä miten hänelle kävi. Ei kai kovin hyvin, koska hän putosi seitsemännestä kerroksesta. Mutta ei tapahtuma minua huolettanut sen kummemmin. Ehkä toivoin pääseväni hänestä eroon. Unessa toiveet toteutuvat. Mutta loppu oli ahdistava. arabisotilaat ryntäsivät aseiden kanssa taloon. Oli pakko herätä, kun yksi sotilas veti minut esiin penkin alta jonne olin piiloutunut, ja aikoi raiskata minut. Unissa muuten pääsee miehistä helposti eroon. Paiskataan ne kaiteen yli, tai herätään kun tilanne käy mahdottomaksi

Toinen ranskalaisen kirjallisuuden nainen, jota äitini ihaili, oli George Sand. Heillä kummallakin, Coletella ja Sandilla, oli itseään nuorempia rakastajia. Ja niin oli äidilläkin yksi ennen kuolemaansa. Muista en tiedä. Kun oli koululainen, hän antoi minulle luettavaksi George Sandin elämänkerran Sydän ei erehdy. George Sandin talossa oli viime yönä draamaa, talokin oli kuin iso ooppera, seitsemän parvea (=kerrosta) ja punainen matto keskusaulan lattialla.

En ole aikaisemmin nähnyt unta arabisotilaista. Tiedotusvälineet muokkaavat alitajuntaa. M.O.T

Colette ei kyllä ollut lainkaan yhteiskunnallinen eikä poliittinen kirjailija. Hän kirjoitti aina vain rakkaudesta, kuten joku kriitikko kirjoitti kyllästyneenä hänen aihevalintaansa. Mutta hän oli poliitikon vaimo, hänen toisesta miehestään tuli senaatin jäsen ja Kansojen liiton Ranskan lähettiläs.

Elämänkerta on paksu ja täynnä kirjallisuuden kannalta jonninjoutavia yksityiskohtia, kuten kuka on kenenkin sukua jne., mutta silti on kiinnostavaa lukea 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun älykköelämästä Pariisissa, ihmeen paljon senaikaiset älykköseurapiirit saivat aikaan kulttuuria, vaikka kirjaa lukiessa tuntuu siltä että he eivät mitään muuta tehneetkään kuin sekoilleet erilaisissa rakkaussuhteissa. Kirja on sensaatiohakuinen. Sitä lukiessaan tuntee olevansa pieni tirkistelijä suuren kirjailijan unessa.

Tarvitseeko lukijan tietää, että Colette kävi viisikymppisenä kasvojen kohotuksessa, uusi hampaistonsa, kävi kampaajalla värjäyttämässä hiustensa punaiseksi ja ottamassa permanentin, joka oli harvinaisuus siihen aikaan ( 20-luvulla). Kiinnostavampaa on sen sijaan tietää, että häntä kalvoi alemmuudentunto ja epävarmuus kirjailijana. Hän sanoi: "On kauheaa ajatella, niin kuin minä ajattelen joka kerta kirjaa aloittaessani, ettei minulla ole enää tippaakaan lahjoja eikä ole ikinä ollutkaan." Kiinnostavaa on myös tietää mitä kaikkea hän teki kun ei kirjoittanut romaaneja ja että hänellä oli kuuden vuoden tauko kahden romaanin välissä siihen aikaan kun hän oli onnellisesti naimisissa toisen miehensä Henry de Jouvenalin kanssa, mutta hän kirjoitti joka päivä - kolumneja, kirjallisuus- ja teatterikritiikkejä. Hän oli Le matin -lehden kulttuurivastaava. Hänen miehensä oli saman lehden päätoimittaja siihen aikaan. Hän julkaisi kolumnit kirjoina. Esim. Aventures quotidiennes ( Arkisia tapahtumia) sisältää "arkisia" aiheita, kuten raiskauksen, kukat, abortin, sarjamurhaajan, vampyyrit, äitiyden, linnut, köyhyyden, itsemurhan, lasten huonon kohtelun, sisäoppilaitokset, ulkonäön menetyksen, eläimet, sadismin ja elokuvat."

Ailes-jutussa Colette kuvailee, miltä tuntuu kun hän unissaan lentää ja taistelee tyynesti elämästä ja kuolemasta myyttisten eläinten kanssa... Unessa lentäminen on vertauskuva sille mahdottomalle, kadonneelle itsenäisyyden tilalle, jota eivät rajoita tarve, viha, syyllisyys eikä riippuvuus, ei kaipuu joka sitoo yhteen kaksi olentoa; kaksi rakastavaista iästä ja sukupuolesta riippumatta, kesytetyn eläimen ja sen isännän, vanhemman ja lapsen,." ( Thurman s. 418)

 Coletten mietteitä

Colette rakkaudesta: " jouhipaita joka liimaantuu ihoon, kun rakkaus syntyy ja tiukentaa otetaan sen kasvaessa"

Noin viidenkymmenen iässä hän kirjoitti: " Rakkaus, yksi elämän suurista latteuksista, poistuu hiljalleen minun elämästäni." Mutta samoihin aikoihin hän aloitti uuden suhteen, joka johti kolmanteen avioliittoon.

" Nainen tulee ikään jolloin jäljellä on vain oman itsensä rikastuttaminen." ( La naissance de jour). Ja sitten hän meni naimisiin 18 vuotta nuoremman miehen kanssa. Siitä tuli onnellinen avioliitto.

"Yleensä mennyt tipahtaa pois, koska se on tullut valmiiksi... Tapahtumat. paikat, ihmissuhteet ovat kehittyneet siksi mitä ovat. ne irtoavat... kuten lapsi joka on valmis syntymään. Lapsikin... runtelee meitä, mutta sen on poistuttava."

"Taide on laadullisesti vivahteikkaampaa kuin fantasia, se suhtautuu nöyremmin menetyksiin ja vastuksiin", sanoo Judith Thurman analysoidessaan La Naissance du jouria. Hänellä saisi olla näitä teosten analyyseja enemmänkin. Ne ovat kiinnostavia. Mutta eipä kirjasta sitten olisi tullut myyntimenestystä, jota on käännetty useille kielille.

"Ensimmäisen kerran sen jälkeen kun täytin kuusitoista vuotta, minun on elettävä - tai kuoltava- ilman että elämäni riippuu rakkaudesta", sanoo Colette viisikymmentäviisivuotiaana nuorelle ihailijalleen Valere Vialille romaanissa la naissance du jour. Vialin malli oli Maurice, hänen kolmas miehensä.

12.2.02

Maa on muuttunut valkoiseksi yön aikana, lunta tullut. Luin Coletten elämänkerran loppuun viime yönä. ( Je t'embrasse comme je t' aime). Täynnä triviaa, mutta onhan se hauskaa tietää että Colette käytti vain Parker-mustekynää, ei suostunut muihin kyniin. Minullakin on ollut siitä lähtien kun rupesin käyttämään mustekynää, vain Parker, ei kylläkään yksi ja sama kynä kaiken aikaa, koskilla kynillä on kummallinen taipumus kadota. Mitä muuta yhteistä minulla on hänen kanssaan? Kissat ja luonnonrakkaus, nautiskelunhalu. Kun ei seksiä niin sitten hyviä ruokia ja viinejä. Eilen tein Aura-etanoita eturuuaksi, väliruuaksi blinejä erilaisten lisukkeiden kanssa ja pääruuaksi valkoviinissä marinoituja kalkkunafileitä omena-calvados kastikkeen ja lohkoperunoiden kanssa. Juhlin Kristinan kanssa.. Hän toi elsassilaista kuohuviiniä Wolfbergeriä.

Mitä nainen haluaa

"Hullu sitä aina onkin, kun koettaa ymmärtää, mitä nainen haluaa, ja kuvittelee, että hän tietää mitä haluaa!," sanoo 16-vuotias Phil.

"Mutta minä tiedän, Phil. Tiedän sen oikein hyvin. ja tiedän myös, mitä en halua! vastaa 15-vuotias Vinca.

Ranskalaiset nuoret pohtivat Freudin kysymystä Vilja oraalla -romaanissa! Ehkä ne ovat Coletten omia pohdintoja.

Tyttö lakkaa tietämästä mitä hän haluaa, kun täyttää 13 tai 15 vuotta. Tai viimeistään 20 vuotta. Kun nainen täyttää 50 vuotta hän alkaa jälleen muistaa mitä halusi. Eikä se ollut sitä mitä mies halusi ja haluaa.

Colette kirjoittaa ranskalaiseen perinteeseen, jossa on aina ollut näitä kypsä nainen - nuori poika -suhteita. Tai ehkä ei aina, mutta ainakin trubaduurirunoudesta alkaen. Suomessa ei ole vastaavaa kirjallista perinnettä, siksi suomenkielellä on vaikea kirjoittaa rakkaudesta. Rakkauden kieli puuttuu.

13.2.02

Inkeriläisnuorten vaikeudet

Etusivun uutinen tänään: "Eduskunta pöyristynyt inkeriläisten vaikeuksista". Hallituksen inkeriläispolitiikasta on jäänyt "kaaoskuva".. Hallituksen ongelmana on ollut inkeriläisten kielikoulutuksen kalleus... Paluumuuttajilta on puuttunut motivaatio ja he ovat jättäneet kielikurssit kesken. Ongelmana on se että nuoret paluumuuttajamiehet sekä myyvät ja käyttävät heroiinia. Eilisessä lehdessä kerrottiin, että useita inkeriläisnuoria on kadonnut ja epäillään että heidät on tapettu huumevelkojen vuoksi. Lehdessä kerrotaan, että eduskuntaa on alkanut hiljalleen huolestuttaa inkeriläisten tilanne. he eivät osaa suomea edes auttavasti eivätkä pääse sen takia ammatilliseen koulutukseen. Inkeriläisnuoret tekevät pääkaupunkiseudulla poliisin mukaan yli 7000 autovarkautta. Viranomaisten mukaan inkeriläisistä paluumuuttajista harvalla on käsitystä maasta johon he ovat pyrkimässä. Venäläisten ja inkeriläisten välillä ei ole selvää eroa, koska kummallakaan ryhmällä ei ole kielitaitoa eikä selvää suomalaista identiteettiä. Miten hitossa voisi ollakaan, kun ei siellä ole kouluissa käytetty suomenkieltä sitten 30-luvun alun, eivätkä inkeriläiset vanhemmat ole uskaltaneet puhua lapsilleen suomenkieltä. He eivät tunne suomalaista kirjallisuutta kuten vanha polvi, minun isäni ja isoisääni. He ovat täydellisesti venäläistyneet. Heidän moraalinsa on venäläinen

16.2.02

Vahvat naiskirjailijat

Väitetään, että Suomessa on vahvoja naiskirjailijoita. Ja niinhän niitä on, ne ovat vahvoja siksi, että he kirjoittavat kuin miehet - Minna Canth, Maria Jotuni, Eeva Joenpelto, Kerttu-Kaarina Suosalmi, Eila Pennanen. Jos heitä olisi sanonut naiskirjailijoiksi, he olisivat saattaneet loukkaantua. Marja-Liisa Vartio oli oikea naiskirjailija, hän kirjoitit naisena naisen aiheista, kuten tunteista ja unista. Hän osasi valita oikein ystävänsä, Ann-Mari Sarajas oli yksi heistä, vaikutusvaltainen kriitikko ja kirjallisuudentutkija. Jos Sarajas nyrpisti nenäänsä jollekin naiskirjailijalle, niin eipä sillä ollut menestymisen mahdollisuuksia kirjallisuuden pelikentillä. Sarajaksella oli miehinen näkemys kirjallisuudesta. Suomessa naisen on pitänyt osata kirjoittaa niin että on miellyttänyt miehisiä makutuomareita.

Siivosin työhuoneen ja sen jälkeen yritin ottaa selvää, miksi CD-asema ei toimi. Ongelma ei ratkennut. Seuraavaksi pitäisi mennä raudan sisään ja tutkia onko jokin liitin löyhtynyt. Mutta se jäi tekemättä. Tein ruokaa, kalkkunapihviä ja röstiperunoita, join Languedocin-alueen punaviiniä. Vietin siellä viime talven. Viini oli J.C.Beauvoirin tilalta Cabernet Savignonia. Radiossa naispappi sanoo, että on aika kysyä oman kutsumuksemme tilaa. Ja mitä kaikkea saamme aikaan pelkäillä sanoillamme. harras ja rauhallinen naisääni, ilman papillista paatosta.

17.2.02

Ennen nukahtamista luin Karen Blixenin Afrikka-kirjaa ja alkuyön näin hahmottomia Afrikka-unia. ne eivät kiteytyneet tarinoiksi. Hänen Afrikka- kokemuksensa ovat kiinnostavia, mutta minä en pitänyt hänen metsästysinnostuksestaan enkä hänen tavastaan kirjoittaa kuin mies. Hän ei ole minulle läheinen kirjailija, en ole lukenut hänen Suuria kertomuksiaan vaikka ne ovat hyllyssäni. Ne eivät ole kiinnostaneet tarpeeksi. Hän samaistui miehiin ja käytti kirjailijanimeä Isak Dinesen. Hain hyllystä hänen Suuret tarinansa. Olen näköjään jaksanut lukea niitä vain sivulle 89 asti. Kansilieve oli taivutettu sivujen 88 ja 89 väliin.

 Islaminuskon ja kristinuskon ero

Afrikka- kirjat ovat kiinnostavampia, koska ne eivät ole fiktiota. Hän pohdiskelee mm. islamin uskoa seuraavalla tavalla: " Toisinaan aprikoin, ovatko autiomaan heimot tulleet sellaisiksi kuin ne ovat, siksi että ne ovat olleet Profeetan kädessä 1200 vuotta, vai onko Hänen uskontonsa juurtunut niin syvään siksi, että nämä heimot olivat alun alkaen samaa juurta kuin Profeettakin. Kuvittelin silloin, että aivan niin kuin kristinuskon perustajan eroottinen välinpitämättömyys on jättänyt hänen opetuslapsensa eräänlaiseen tyhjiöön, pysyvään vaivaan ja omantunnontuskaan tämän elämän piirissä, samoin on Profeetan kauhistuttava ja hillitön sukupuolinen voima kyllästänyt hänen seuraajansa ja vapauttanut heissä valtaisia piileviä voimavaroja. Eroottisuus on suurten vaeltajien koko elämää hallitsevana piirteenä. Hevoset ja kamelit ovat miehen elämässä himottavia ja erinomaisia asioita, ja niiden takia hänen kannattaa antautua vaaroihin. mutta ne eivät voi kilpailla naisen kanssa tai korvata naista. Näiden askeettisten, lujien ja rauhattomien heimojen keskuudessa ratkaisee vaimojen lukumäärä ja laatu miehen arvon ja hänen menestyksensä ja onnensa elämässä." Varjoja ruohikolla s. 29)

Kristinuskon piirissä eläneiden on hyvin vaikea käsittää sitä, että miehen arvo riippuu naisesta, tai naisista. Islamin usko on hyvin paradoksaalinen. Toisaalta naisella ei ole arvoa itsenäisenä olentona, ei ainakaan sillä tavoin kuin länsimaissa käsitetään. Hän on miehen omaisuutta siinä missä hevoset ja kamelitkin. Muta mieheltä menee kunnia, jos nainen ( vaimo, tytär) käyttäytyy kunniattomasti. Hän menettää arvonsa.

 Citypaimentolaisia

Somaleista Blixen tekee saman havainnon kuin minä tein Siperiassa nenetseistä: "Eurooppalaisten jotka pitkiä aikoja ja monen miespolven halki asuvat samassa paikassa, on vaikea mukaantua paimentolaiskansojen paatumukseen, kun ne eivät vähääkään piittaa kodin ulkonaisesta ympäristöstä." ( Eurooppalaisena Afrikassa s. 24) He eivät kiinny paikkaan, eivätkä siksi välitä siitä, vaan heittävät kaikki roskat ympäriinsä. Samoin tekevät kuulemma saamelaiset, vaikka nykyään jo asuvat samoilla sijoilla. Mutta ei siitä ole kovin kauan kun he olivat paimentolaisia.

Citypaimentolaisia näkee Munkkivuoressakin, he pitävät majaa vastapäisen mäen takana kesäisin. Kun olin toissapäivänä laskemassa mäkeä Alisan ja Jyryn kanssa, näin citypaimentolaisten hylkäämän majapaikan. Lapset olivat tikahtua nauruunsa, kun löysivät maasta farkut. Heistä oli niin hullunkurista että joku oli unohtanut housunsa metsään. Lisää vaatteita löytyi kuusen oksilta, siellä roikkui alushousut ja tummat housut, runkoa vasten oli nojallaan paistinpannu, maassa kattila ja käytetty voimariini rasia, yhdessä oksassa riippui lyhty. Majapaikka ei ollut yhtä roskainen kuin jotkut toiset citypaimentolaisten majapaikat.

Unista

Blixen sanoo, että 1600-luvun käyttäymisohjeissa ensimmäinen sääntö kielsi kertomasta unia toisille, koska ne eivät ehkä kiinnosta muista. Se on totta, unet eivät ole kiinnostavia ilman kontekstia. Psykoanalyytikkokin voi nukahtaa, jos potilas kertoo monipolvista unta. Paronitar Blixen on hyväkäytöksinen, hän ei kerro yhtään unta, mutta hän kertoo yleispiirteitä unistaan. Hän sanoo, ettei kohtaa unissaan ketään eikä mitään sellaista, jonka hän tuntisi tai olisi tuntenut unimaailman ulkopuolella. Toinen hänen unilleen luonteenomainen piirre on niiden avaruus. "Unieni ilmavuudesta ja avaruudesta johtuu myös niiden väriasteikko, johon kuuluvat harvinaiset, kuultavat siniset ja sinipunaiset sekä salaperäisen kuulaat ruskeat sävyt... Unipuut ovat paljon kookkaampia kuin valvepuut... Avarat näkymät avautuvat edessäni ja etäisyys on maisemien tunnussana, ja toisinaan minusta tuntuu, että neljäs ulottuvuus on tavoitettavissani. Lennän unissani miten korkealla tahansa, sukellan pohjattomiin, kirkkaisiin vesiin. Uni on painottomuuden maailma. " (Varjoja ruohikolla s. 95).

Onnellinen ihminen, hän ei näe painajaisunia eikä arkipäiväisiä unia, joissa käydään ostoksilla, tiskataan, pestään pyykkiä jne. No, hän onkin fantasiakirjailija, ei mikään realisti vaan pikemminkin romantikko.

18.2.02

Lapset ovat lähteneet takasin Luxemburgiin ja Helsinki on palannut entiseksi harmaaksi itsekseen. Viimeviikkoisen aurinkosään jälkeen maanantaiaamu alkoi sumuisena. vastapäisellä mäellä on muutamia likaisia lumiriekaleita. Ei siellä pystyisi laskemaan enää pulkkamäkeä kuten viime keskiviikkona ja torstaina. kevät tekee tuloaan varhain.. Ellei sitten maaliskuussa tule takatalvi. Kävelin eilen iltapäivällä puutarhaan katsomaan joko siellä krookukset nostavat versojaan mullasta. Ei näkynyt yhtään suippopäätä.

Rupesin illalla päivittämään julkaisuluetteloa, koska Catherine Froelich, ranskalainen kääntäjäni, pyysi viikko pari sitten informaatiota minusta. Ja sen jälkeen tein suomenkielisiä kotisivuja. Olin aloittanut niiden tekemisen viime keväänä, mutta hanke oli jäänyt kesken, kun oli tullut muuta tekemistä, mm. Minskin ja Siperian matkat.

Yritän taas olla polttamatta tupakkaa, en tiedä miten se onnistuu. Ei sen pitäisi olla vaikeata. Mutta jos hermostun, niin silloin tekee mieli.

20.02.02

Inkeriläiset paluumuuttajat ja rikollisuus

Tämä aamu on parempi kuin eilinen. Olen nukkunut yön hyvin. Kissa herätti kahdeksalta, oli jo valoisaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Luin lehteä keittiön pöydän ääressä. Lehdessä oli neljä juttua inkeriläisistä paluumuuttajista. Pääkirjoitussivulla kaksi tutkijaa kirjoitti, että etninen identiteetti on hankala maahanmuuton peruste. Mielipidesivulla kirjoitti työministeriön kansliapäällikkö, ettei rikollisuus riipu inkeriläisyydestä. Kotimaan sivuilla oli kaksi juttua, toisessa kerrattiin mitä poliitikot ovat viime päivinä sanoneet paluumuuttajista ja että presidentit Halonen sanoi Lahdessa eilen, että "kun katsoo näiden inkeriläisten historiaa, jotka silloin tulivat Suomeen, niin kyllä he ovat suomalaisuudestaan maksaneet kovan hinnan."

Kun Musta passi keväällä ilmestyi, toivoin silloin että kirja herättäisi keskustelua inkeriläisten kohtalosta. Mutta niin ei tapahtunut. Keskustelun herätti vasta poliisin tiedot inkeriläisnuorten huumeainerikoksista ja katoamisista jotka saattoivat liitytä näihin rikoksiin. Ja nyt eduskunnassa ollaan sitä mieltä että inkeriläisiä ei pitäisi enää päästää Suomeen. Tämä vain joidenkin rötöstelijöiden takia! Aika yksisilmäistä touhua. Asenteet ovat koventuneet, alkavat olla yhtä kovia kuin joskus 40-luvulla minun lapsuudessani, jolloin inkeriläisiä pidettiin ryssinä.

 Palidrominen hetki

Luin PsyArt-listalta että tänään on maaginen hetki klo 20:02. Koska päivämäärä on 20.02.2002. Varsinaista numerologiaa 20:02 20/02 2002. Edellisen kerran vastaava hetki oli 10.01 vuonna 1001 kello 10:01. Tällaista minuuttia ei tule enää milloinkaan.

Tein äsken suomenkieliset kotisivut valmiiksi, mutta en ole vielä lähettänyt niitä enkä tiedä toimivatko ne netissä. Seuraava työ: keittiön siivoaminen.

 21.2.02

Inkeriläisasiaa

Sekavia unikuvia, joissa vilahteli eilisiltaisen inkeriläiskeskustelun osanottajia, ainakin Helena Miettinen jolle olen antanut Eeron nauhat ja joka ei ole niitä palauttanut. Hän on Inkerin Kulttuuriseuran puheenjohtaja. Hän on samanlainen inkeriläinen kuin minäkin, täällä syntynyt, mutta hänen isänsä oli suomalainen ja äitinsä inkeriläinen. "Oikeat inkeriläiset" eivät tietysti hyväksy häntä, vana heillä on oma Inkeri-seuransa.

Hänen inkeriläisyytensä on "virtuaali-inkeriläisyyttä"( hänen oma terminsä).Hän sanoi, että inkeriläisten identiteetti rakentuu heidän kärsimyshistoriansa perustalle. Se on heidän suuri tarinansa jota he kertovat yhä uudelleen. Tämän jälkeen en ihmettele, miksi inkeriläisiltä ei ole tullut ollenkaan palautetta Mustasta passista. En ole käsitellyt heidän kärsimyshistoriaansa oikein.

Liisa Jaakonsaari paljasti että inkeriläisnuorten tekemät autovarkaudet, joita oli viime vuonna 7000, olikin jonkun poliisimiehen hatusta vetämä luku, eikä pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Inkeriläisjupakka alkoi tämän poliisimiehen lausunnosta ja nyt siitä näyttää olevan seurauksena se että inkeriläisiä ei enää huolita paluumuuttajina Suomeen. Haluaisinpa tietää kuka se poliisi oli. Aikamoiset seuraukset muutamalla huolimattomasti huitaistulla sanalla.

23.2.02

Kirjeenvaihtoa

Eilen tuli Jacquesin vastaus siihen, saanko panna meidän dialogin Web-sivuilleni. (Vastaus alla). Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Jotenka tein eilisen illan nettisivuja. Jotain meni vikaan. Uudet sivut eivät toimineet. Nukuin huonosti yön. Ulkona myrskysi. Minä olin sotilas , joka joutui rintamien väliin eikä osannut valita mille puolelle kuuluisi. Uni oli yhtä pakoa joka päättyi normaaliin liikenneruuhkaan. Kun heräsin, tuntui että en ole nukkunutkaan, niin rasittava yö oli. Ja nyt pitäisi ruveta ratkomaan, miten saan uudet sivut toimiviksi. Silla aikaa kiehuu keittiössä punajuurikeitto.

le 20/02/02 23:10, Anita Konkka à anitak@megabaud.fi a écrit :

> Dear JJ,

What do you think, if I'll put our dialogue ( in French/English) on my Web-site?

Don't miss a magic momet - l'instant palidromique at 8.02 pm. today. As the clock ticks over from 8.01pm February 20, time will, for sixty seconds only, read in perfect symmetry 2002, 2002, 2002, or to be more precise - 20:02, 20/02, 2002. The last occasion that time read in such a palindromique pattern was long ago at 10.01 am on January 10, 1001. And because the clock only goes up to 23.59, it is something that will never happen again. With love Anita

Jacquesin vastaus:

Oh yes, dear, we had a good public reading in Marseille, about Palindrome. (texte joint). Of course, our dialog on your web-site! I come, je viens, en mars ou en avril. hé hé. kiss and love. jj


Koko päivä kului kotisivujen tekemisessä. Se on niin pikkutarkkaa hommaa, että käy hermoille. Tulee mieleen Jacquesin harrastus takavuosilta, kun hän leikkeli Tintti-sarjakuvista pieniä hattuja ja liimasi niitä kartongille.

24.2.02

Heräsin hyväntuulisena, täysin tosissa tunnelmissa kuin eilisaamuna. Mieliala riippuu siitä millaisia ovat yön unet. Toissa yönä sotaa, viime yönä mukavia ihmisiä. Löysin vihdoinkin sielunsukulaisen - jazzia laulavan ja soittavan tohtorin. Hän kosi minua, eikä minulla ollut mitään naimisiinmenoa vastaan. Sitä ennen kenties samassa tilaisuudessa jossa tapasin "elämäni miehen" oli Minna Canthin esitelmä. Täti itse piti sen. Hän julisti kirjoittavansa kuin mies. Ja siihenhän minä kävin kiinni heti kun esitelmä oli ohi. Todistelin miten väärin oli naisia kohtaan, jos naiskirjailija kirjoitti kuin mies - sen lisäksi että se oli itsensä pettämistä. Nyt metatagien kimppuun, ja sen jälkeen englanninkieliset kotisivut ovat valmiit.

26.2.02

Kiva maata sängyssä puoli unessa ja katsoa kuvia, jotka kohoavat mieleen, houkutella unia yön unohduksesta esiin. Kuulin kuinka P. sanoi, että hän kaipaa Suomesta eniten sen kasvin tuoksua joka kasvaa pitkin maata pitkinä luikeroina. Hän ei tiennyt sen nimeä, en tiennyt minäkään. Mutta näin kun hän makasi maassa vatsallaan haistelemassa kasvia jonka pitkässä varressa oli tummanvihreitä piikkimäisiä neulasia. Ne olivat pehmeitä neulasia. Jos eläisin miehen kanssa, en voisi jäädä sänkyyn makailemaan ja katselemaan kuvia kaikessa rauhassa. Mies häiritsisi kuvien syntyä. Jonkun toisen on vaikea ymmärtää näitä yksinäisen iloja. Ja kai minussakin elää jossain syvällä kaipaus henkisestä yhteydestä miehen kanssa, koska toissayönä näin unta että henkinen mies kosi minua ja minä vastasin myöntävästi. Oltiin jo asuttu yhdessä jonkin aikaa.

© Anita Konkka