Elokuu 2002

© Anita Konkka

15.8.02

Turha kuolema

Kynttilät ovat syttyneet suojatien viereen, niitä palaa kymmeniä, tänä iltana vielä enemmän kuin eilen. Suojatie näkyy työhuoneeni ikkunasta. Sillä kuoli kolme päivää sitten yhdeksänvuotias tyttö, Janita. Päin punaisia , ylinopeutta ajanut Audin ajaja tappoi hänet. Mitä kuljettajan mielessä mahtoi liikkua, kun hän painoi kaasua ja vaihtoi kaistaa eikä pysähtynyt, vaikka valot vaihtuivat ja suojatien eteen pysähtyi toinen auto? Oliko hänellä työpäivän jälkeen sellainen kiire kotiin vaimonsa? lastensa? luo? Ylitin suojatien tänään kaksi kertaa, ihmisiä seisoo sen vieressä jatkuvasti myöhään iltaan asti, he tuovat kukkia ja kynttilöitä. He ovat järkyttyneitä ja vihaisia, yksi nainen sanoi, että tuollaisten lasten tappajien nimet ja kuvat pitäisi julkaista lehdessä. He eivät voi käsittää, miksi mies ei pysähtynyt. Ei lapsi osaa varoa eikä katsoa tuleeko suojatien eteen pysähtyneen auton takaa toisen auto kovaa vauhtia. Lapselle on opetettu, että suojatien saa ja voi ylittää kun valo on jalankulkijalle vihreä. Minä en lähtisi ylittämään suojatietä katsomatta onko pysähtyneen auton takaa tulossa toinen auto. Olen ajanut niin monta vuotta pyörällä Helsingissä että olen oppinut varomaan. Ei täällä voi luottaa valoihin eikä muihin tiellä liikkujiin, niin monta kertaa ( lähes päivittäin) olen nähnyt kun autot ajavat päin punaista tai painavat kaasua kun valo vaihtuu keltaiseksi. Täällä on yhtä vaarallista kuin Moskovassa, jossa miehet ajavat Bemareillaan, Audeillaan ja Mersuillaan kuin hullut piittaamatta muista kaduilla liikkujista, suojateillä saa olla todella varuillaan siellä. Siinä suhteessa helsinkiläiset autoilijat ( eivät kaikki, mutta tuo Audi-mies ainakin) ovat samanlaisia kuin venäläiset, vaikka luulevat olevansa parempia. Liikennesäännöistä piittaamattomuuden väitetään johtuvan nuoresta liikennekulttuurista, mutta ei se siitä johdu vaan välinpitämättömyydestä, piittaamattomuudesta toisia ihmisiä kohtaan ja itsekkyydestä. Se näkyy muussakin kuin liikennekulttuurissa. Se näkyy politiikassa, liike-elämässä, koko yhteiskunnassa.

Viikko sitten näin unta Johanna Viklundista , en tiedä miksi, sillä hän ei kuulu niihin ihmisiin jotka yleensä esiintyvät unissani. Hän oli koulutoverini Munkkiniemen yhteiskoulusta. Kävin lukioluokilla hänen luonaan kuuntelemassa Bartokia ja puhumassa taiteesta. Hänen aikoi ruveta opiskelemaan taidetta, mutta poliisiauto liiskasi hänet Sairaanhoitajaopiston betoniaitaa vasten yhtenä jäisenä tammikuun päivänä. Keli oli liukas, auton vauhti liian kova ( ehkä se oli hälytysajossa), ajaja menetti kaarteessa auton hallintakyvyn sillä seurauksella, että Johanna kuoli. Hänen kuolemansa järkytti minua kauan. Se oli täysin turha kuolema niin kuin nyt Janitan kuolema. Kun ajoin Sairaanhoitajaopiston ohitse, ajattelin vuosikausia, että Johanna kuoli tässä. Siihen paikkaan jäi paha henki. Siihen aikaan ei ollut tapana tuoda kynttilöitä ja kukkia kuolinpaikalle. Kun katselen työhuoneeni ikkunasta kynttilöitä, ajattelen että on hyvä kun ne palavat siellä, ehkä ohiajavat autoilijat ajattelevat edes hetken aikaa, millä tapaa he ajavat. Nyt on melkein keskiyö ja yhä siellä seisoo ihmisiä katsomassa kukkia ja kynttilöitä, ehkä he ovat tuoneet niitä itsekin sinne.

mailto:akonkka@mbnet